Pajunen: Hoituu hyvin tästä eteenpäin

Kaupunginvaltuustossa oli sitten sen verran kova härdelli eilen keskiviikkona, että en juurikaan ehtinyt metrokaupoista keskustella. Mutta jotain kuitenkin.

Ensinnäkin tarkastuslautakunnan jäsen Nils Torvalds (SFP) sai luettavakseen tämän päiväisen uutiskommenttini. Hän luki, ja nyökytteli että joo oikeassa olet. Totesi sisäisen tarkastuksen, siis viraston, voivan puuttua asiohin ”koska vaan” ja että lautakunnan toimet tulevat ikään kuin viiveellä. Sain sen käsityksen, että ne kuitenkin tulevat.

Sitten kiusasin ylipormestaria.

Kysymys: Millä mielellä olet seurannut metrokaupan käänteitä?

Jussi Pajunen: Huolestuneena.

Kysymys: Miten sinua on informoitu asiasta?

Jussi Pajunen: On informoitu, ja tiedän sen mitä julkisuudessa on ollut. 

Kysymys: Kaupunki esiintyy tässä riita-asiassa aika itsevarmasti. Luotatko sinä omiin lakimiehiisi?

Jussi Pajunen: Luotan siihen, että tämä asia hoituu hyvin tästä eteenpäin. Kyseessä ovat isot rahat.

Kaupunginvaltuuston kaffelassa törmäsin myös Pajusen puoluetoveriin Harry Bogomoloffiin:

– On ilmeistä, että kaupungilta puuttuu kilpailutukseen liittyvää osaamista.

Totesin tähän, että kyllä sitä osaamista nyt tässä vaiheessa pitäisi jo olla (ja mainitsin muutaman aikaisemmin mönkään menneen hankkeen. Näistä päällimmäisenä kuljetuspalvelut.).

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s