Ajetaan metrolla!

Bild_11

No niin. Tunnelma tihenee. Sanotaanko sopimus Siemensin kanssa irti vai ei?

Kaksi viikkoa sitten asia oli selvä kuin mikä ainakin HKL-johtokunnan enemmistölle. Tällä viikolla on käynyt ilmi, että huopaamista Siemensin kanssa on jatkettu. Tänään varmistui, että yhtiölle on luvattu tai se on ainakin pyytänyt saada käyttöönsä vielä kaksi metrojunaa testiajoja varten. Siemens on tietojeni mukaan laatinut uuden aikataulun jonka mukaan Helsingin metro sittenkin voitaisiin automatisoida.

Toki kaikki tämä kuulostaa oudolta jos tarkoitus todella on pätkäistä soppari.

Kysyin tilanteesta tekstarilla apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurilta.

Sauri vastasi että ”Lahdenranta tietää”. Toisinpäin siis Lahdenrannan esimies Sauri ei tiedä?

Soitin johtokunnan jäsenelle Kari Kälviälle (Vihr.). Hän tuntui olevan tilanteen tasalla mutta oli toisaalta sata varma siitä, että Siemenssopimus puretaan.

– Saamme seuraavassa kokouksessa eteemme sopimuksen purkamiseen liittyvät reunaehdot, Kälviä sanoo.

HKL-johtokunta pitää ylimääräisen kokouksen heti vapun jälkeen torstaina. 

Puhuin Kari Kälviän kanssa ennen kuin löysin verkosta ensi viikon esityslistan, tai siis ”esityslistan”. Katso ylläoleva kuva.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s