Lehtinen: Saa katua sanojaan

Metro-ari-lehtinen

HKL-johtokunnan varapuheenjohtaja Ari Lehtiseltä ei heru ymmärrystä HKL:n tiedotukselle.

UUTINEN, Hbl 10.5.2012

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) toimitusjohtajan lausunnot herättävät paheksuntaa HKL:n johtokunnassa.

Johtokunnan luottamushenkilöt ovat useaan otteeseen kritisoineet tiedon kulkua metroneuvotteluja Siemensin kanssa hoitavan toimitusjohtaja Matti Lahdenrannan ja johtokunnan välillä.

Asiakirjat ja raportit on monesti tuotu suoraan kokoukseen kun normaali käytäntö on, että poliitikoilla on ainakin muutama päivä aikaa tutustua aineistoon.

Torstain Helsingin Sanomissa Lahdenranta toistaa sen, minkä hän on aikaisemmin sanonut neuvotteluista: Tehdään automatisointi loppuun ja riidellään kustannuksista vasta sen jälkeen. Se, mikä nyt suututtaa johtokuntaa, on tämä lause:

– Neuvottelut ovat nyt meneillään, ja välivaiheessa on tarpeetonta tietää, mitä mieltä näistä ollaan. 

– Minulla meni kahvit väärään kurkkuun kun aamulla luin lehteä. Lahdenranta joutuu kyllä syömään sanansa, HKL-johtokunnan varapuheenjohtaja Ari Lehtinen (SDP) sanoo Hufvudstadsbladetille.

Lehtinen ihmettelee myös Siemensin toimintaa.

– Yhtiö on itse peräänkuuluttanut neuvottelurauhaa. Nyt Siemensin toimitusjohtaja kuitenkin antaa haastattelun Hesarille. Voi kysyä miksi.

Siemensin mukaan automatisoinnissa ei ole teknistä ongelmaa vaan kyse on turvavastuista eli samoista asioista joista Hbl on pitkin talvea kirjoittanut.

Johtokunnan jäsen Kari Kälviä (vihr.) ei ole aivan yhtä tyrmistynyt kuin Ari Lehtinen.

– Mutta en voi mitenkään näjdä neuvottelujen Siemensin kanssa jatkuvan. Joko he toimittavat tilaamamme systeemin alkuperäisen sopimuksen mukaisesti tai sitten puramme sopimuksen keskiviikon 16.5 kokouksessa. Minusta sopimus pitää purkaa silläkin uhalla että siitä koituu kaupungille oikeudenkäyntikuluja, Kari Kälviä sanoo.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s