Ylimääräinen harjoitus

Kerrottakoon heti aluksi HKL:n kriisikokoustavan yhtiön virkamiesjohdon ja johtokunnan välillä vallitsevan julkisuuteenkin säteilevän luottamuspulan takia huomenna kello 7.30.

Ylimääräinen palaveri liittyy enemmän toimitusjohtajan (ja Länsimetro Oy:n johdon) Hesarille ja Ylelle viime viikolla antamiin haastatteluihin kuin minun tekemiini juttuihin, mutta ehkä parin viikon takainen Schütte-artikkelikin vaikuttaa?

Jutussa kerroin Jörg Schütte-nimisestä kaverista. Kyseinen heppu pomppasi ensimmäisen kerran silmään lukiessani Markkina-oikeuden ratkaisua automaattimetron hankintakilpailuun liittyvässä kiistassa. Kyseinen keissi on sittemmin kiikutettu Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Oikeudenkäyntiasiakirjoja on aivan vastikään täydennety muun muassa Schütten konsultointiin liittyen. Asian käsittely alkanee KHO:ssa vuoden vaihteessa.

Juttuni Jörg Schüttestä poiki vastineen joka julkaistiin muistaakseni 20.9. (Se on muuten ensimmäinen vastine tai oikaisu jonka yksikään metrofarssista kirjoittamani teksti on aiheuttanut. Juttuja on harmillisen iso pino enkä yhtään epäile ettenkö joskus ja jossain kohtaa olisi ampunut ohi maalin, mutta kuten sanottua – tämä oli siis ihka ensimmäinen.)

Tein käännöksen vastineesta ja vastauksestani:

Tommy Pohjola kirjoitti HBL:ssa syykuun 15. päivä turvallisuusasiantuntija Jörg Schüttestä sekä hänen ”Siemens-yhteyksistään”.

Kirjoitus vaatii muutaman selvennyksen.

Jörg Schütte on työskennellyt HKL:n asiantuntijana automaattimetroprojektin alusta. Hänet on yhtiön nimenomaisesta vaatimuksesta kiinnitetty hankkeeseen ulkopuolisena turvallisuusasiantuntijana. Tämä on täysin julkista tietoa. HKL:a ei ole mitään syytä peitellä asiaa.

Schütten päätoimi on Dresdenin yliopistossa. Hän on harvoja tämän alan asiantuntijoita maailmassa. Se, että hän teki 1990-luvun lopulla töitä myös Siemensin laskuun ei HKL:n mukaan estä tai vaikuta Schütten asemaan ulkopuolisena asiantuntijana metron automatisointiprojektissa.

Pohjola väittää myös että HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta ”ei muistanut” Schütteä keväällä tehdyn haastattelun yhteydessä. Tämän täytyy olla väärinkäsitys. Matti Lahdenranta tietää oikein hyvin herra Schütten roolin metron automatisoinnissa. Hän olisi varmasti kertonut tämän jos sitä olisi häneltä kysytty.

Kimmo Reiman, projektipäällikkö, Automaattiprojekti HKL

Vastaukseni:

Reiman toistaa artikkelissa kertomani asiat. Jos HKL todella olisi tiedotamisessaan niin avoin kuin Reiman sanoo, ei juttua konsultista ehkä koskaan olisi tarvinnut kirjoittaa. Itse odotan edelleen kirjaamosta asiakirjoja joista ilmenee miten, koska, kenen aloitteesta ja kenen johdolla Jörg Schütte on tehnyt töitä Helsingissä. Tutkija, kaupunkilainen ja veronmaksaja Ilkka Levä on odottanut samoja tietoja kohta kuukauden. HKL rikkoo julkisuusperiaatetta – jälleen kerran.

No, nyt Ilkka Levä on saanut HKL:ta vastauksen tietopyyntöönsä. Käsittääkseni siitä ilmenee samat asiat kuin HBL:ssa julkaistusta jutusta. Itse odottelen edelleen. Alla oleva tietopyyntö on lähetetty 13 päivää sitten. Tarkkaavainen lukija huomaa, että lehdessä ollut juttu sisälsi vastauksen moniin tietopyyntöön sisältyviin kysymyksiin. Se, mitä mm. en tiedä on kuka keksi käyttää Schütteä, missä yhteydessä tämä tapahtui, mikä on hänen toimeksiantonsa, mikä on palkkio ja onko konsultointisopimus kilpailutettu. Luulen, että asia kiinnostaa myös Korkeinta hallinto-oikeutta.

HKL Kirjaamo / automaattimetroprojekti
Hei!
Voisitteko ystävällisesti toimittaa minulle nähtäväksi kaikki prof.
Jörg Schütte-nimiseen saksalaiseen konsulttiin liittyvät asiakirjat mukaan
lukien toimeksiannot, työsopimukset, tehtäväkuvaukset, selvityksen
maksetuista korvauksista jne.

Erityisesti minua kiinnostavat Helsingin metron automatisoinnin
kilpailutukseen liittyvät asiakirjat, mutta myös hänen nykyinen rooliinsa
projektissa.

Prof. Schütte on käsittääkseni ollut mukana metron ns. automaattiprojektissa 2000-luvun alusta saakka.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s