Normaali käytäntö

Tarkastuslautakunta huolehtii Helsingin kaupungin ja kaupunkikonsernin varainhoitovuosien 2009–2012 hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämisestä ja kuntalain mukaisen arvioinnin suorittamisesta. Lautakunta seuraa kaupungin ja kaupunkikonsernin hallintoa ja taloutta sekä niissä tapahtuvia muutoksia.

Lähetin muutama viikko sitten sähköpostia Helsningin tarkastuslautakunnan puheenjohtajalle, varapuheeenjohtajalle sekä Tarkastusviraston johtajalle.

Kirje oli pitkä. Lyhyesti sanottuna halusin tietää, millä tavoin nämä ”tarkastajat” huolehtivat siitä, että automaattimetroprojektin vetäjät pysyvät suunnitelmissa ja sovituissa kustannusraameissa. Loppuosa kirjeestä meni näin:

Toivon teiltä nyt selkeää kannanottoa tähän asiaan. Mihin toimiin tarkastuslautakunta aikoo ryhtyä? Mikäli asian selvittäminen ei lautakunnan tehtäviin kuulu toivon, että kertoisitte miksi se ei kuulu, kenelle se sitten kuuluu ja miten tämän luvattua huimasti kalliimman julkisen hankinnan taustojen selvittelyn kanssa tulee mielestänne edetä.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja eivät vieläkään ole vastanneet. Viraston päällikkö Tuula Hakanpää sen sijaan vastasi.

Hei – ja kiitos viestistä!

Tiedoksesi, että tarkastuslautakunta tulee raportoimaan vuoteen 2012 ajoittuvista arvioinneistaan ja tekemistään selvityksistä normaalin käytännön mukaisesti kaupunginvaltuustolle annettavalla arviointikertomuksella, joka valmistuu huhtikuun 2013 lopulla.

En nyt kuitenkaan taida pidätellä hengitystäni. Metroprojektia ei kommentoitu mitenkään kun kysyin siihen liittyvistä merkillisyyksistä edellisen arviontiraportin julkistustilaisuudessa keväällä 2012, jonne muuten itseni lisäksi vaivautui vain yksi toimittaja, laskeutui huoneeseen vaivautunut hiljaisuus. Ehkä se on sitten se normaali käytäntö?

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s