Toiveita Korvatunturilta

Kaupungin lumisilla kaduilla kiertävän ja alati voimistuvan huhun mukaan HKL:n blogissa avattaisiin automaattimetroprojektia tavallisille kansalaisille. Mitähän siellä kirjoitettaisiin? Hiljaa paikallaan maaten veri kiertää ja ajatus alkaa kulkea junan lailla. Henki ei ehkä niinkään, mutta ajatus. Se suorastaan leijailee.

Metroprojektista selkeästi ja fiksusti perusteltuja mielipiteitä esittänyt Helsingin yliopiston tutkija Ilkka Levä on maanantaina 10.12 Ylen Ykkösaamussa keskustelemassa HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenrannan kanssa. Lähetys alkaa kello 8.15. Ehkäpä Levä saa Lahdenrannan avautumaan uuden propagandakanavan tarpeellisuudesta ja sisällöstä. Tässä alla omat juttuvinkkini, lisää voi hyvin mielin hakea vaikka Hyvä veli-kerhon blogista, jossa asioista ei ole tapana huudella.

… ehkä HKL-blogissa kerrottaisiin miten hankintakilpailun voittanut tarjous, joka oli 10 miljoonaa euroa kilpailijaa edullisempi, sittemmin kallistui niin, että tuossa alkuperäisessä paperissa olleet numerot näyttävät nyt ihan vitsiltä. Ja kun nyt kerran rahasta puhutaan ja Helsingin kaupunki on mukana Länsimetroa hallinnoivassa yhtiössä voisi Espoonkin puolen kustannuksia avata helsinkiläisille – Länsimetron hinta on kivunnut 960 miljoonaan euroon.

… ehkä blogissa kerrottaisiin ulkopuolisesta konsultista, joka ei sitten ollutkaan aivan niin ulkopuolinen kuin pakon edessä annettiin ymmärtää, ja jonka haastatteleminen tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa vaikka kyseinen henkilö vieläkin ravaa Helsingissä alvariinsa, käyttää puhelinta ja ilmeisesti nettiäkin ja jonka palkan maksavat helsinkiläiset.

… ehkä blogissa kerrottaisiin miksi HKL:n ja Siemensin alkuperäinen hankintasopimus salattiin julkisuuslain ja kaupungin omien hallinnon avoimmuutta koskevien säännösten vastaisesti kokonaisuudessaan, sekä miksi se julkistettiin viiveellä Siemensin lopulta ilmoitettua, että sen voi julkaista.

… ehkä blogissa kerrottaisiin todelliset syyt siihen, miksi uuden varikon hankintaa ei kilpailutettu? Varikon rakentaminen myös käytännössä aloitettiin ennen valtuuston siunausta.

… ehkä blogissa kerrottaisiin miksi Rautatientorin vesionnettomuutta ei tutkittu kunnolla vaikka suuronnettomuudelta vältyttiin juuri ja juuri. [ Pelastuslaitoksen raportti sekä kantelu oikeuskanslerille ]

… ehkä HKL-blogissa kerrottaisiin lisää idän suunnan suunnitelmista.

… ehkä blogissa kerrottaisiin miksi HKL ei omatoimisesti sovella metroradankin turvallisuutta lisäävää rautatielakia tai vastaavaa, mikä olisi täysin mahdollista vaikka Ruotsin ja Saksan esimerkkien mukaan.

… ehkä blogissa kerrottaisiin millä tavalla demokratian pelisääntöjä ja HKL-johtokunnan päätsövaltaa kunnioitettiin, kun luottamusmiesten yli käveltiin kesäkuun ns. etenemissopimuksen kanssa. Hivutusapuna voi käyttää vaikka tätä johtokunnan jäsen Mirva Haltia-Holmbergin (sdp) purkausta:

Itse päätös tuntuu käsittämättömältä. Sen päälle kun laitetaan vielä kulisseissa salaa pyöritetty ratkaisu ja allekirjoitettu sopimus (taas!) sekä johtokunnan pimennossa pitäminen (tieto on ollut neuvottelijoilla jo 23.5.?)… Kuten aiemman postin kommenteissa osuvasti todettiin: mihin HKL:n johtokuntaa tarvitaan?

Ja kun nyt kerran kyseiseen blogiin juutuin, niin lisätäänpä tähän vielä tämäkin, kesäkuun 3. päivän kirjoitus, jossa bloginpitäjä pohtii päätöksentekoa ja automaattimetroprojektin historiaa:

Kyse alkaa olla siis enää siitä, onko automaattimetro itseisarvo ja riskinoton väärti? Luottamushenkilönäkökulmasta tärkeintä on pitää huolta, että kunnallinen palvelu toimii. Jos palvelun parantamisprojekti osoittautuu kohtuuttoman kalliiksi ja vaikeaksi sekä sovittua hitaammaksi, eli muodostuukin uhkaksi palvelun toimivuudelle… eihän sellaista projektia kannata väkisin yrittää elvyttää.

Päivitys tekstiin klo 16:

Löysin vanhoja lukuja kaivellessani netistä tämän klassikon vuodelta 2005 eli dokumentin, jonka pohjalta mm. olemme aikanaan tehneet päätöksen: Metron kulunvalvonnan uusiminen

Päätökset on tuolloin tehty perustuen:

– laskelmiin, jotka on vielä tehty oletuksella, että kuljettajilla ei voitaisi ajaa 2,5 minuutin vuoroväliä

– kustannusarviotasolla 50-70 miljoonaa (myöhemmin valtuusto antanut 115 miljoonaa + indeksit)

– järjestelmän poistoajaksi on arvioitu 20 vuotta (s. 6) ja se on ollut tarkoitus saada käyttöön 1.7.2011 (s. 9)

Silmään pistivät mm:

– nykymetron peruskorjauksen (eli kulunvalvonnan uusimisen) hinta-arvioksi on tuolloin annettu 17 miljoonaa euroa. Melkoinen arvonnousu 7 vuodessa kun nyt sanotaan että hinta olisi yli 50 miljoonaa euroa…?

– jos automaattijärjestelmän poistoaika on 20 vuotta ja kapasiteetti tuleekin vastaan vasta 23 vuoden kuluttua… eli tuleeko kustannuksia kuitenkin 20 vuoden kuluttua uudesta järkästä? Eli kulunvalvonnan uusiminen ei olekaan väliaikaisratkaisu vaan ihan normaali 20 vuoden tekniikan investointi?

… ehkä blogiin jossakin suvantovaiheessa voisi vielä kerran laatia selkokieleisen esityksen julkisuuslain tulkinnoista, joita HKL on tehnyt.

… ehkä blogissa kerrottaisiin millä tavalla kustannuksista sopiminen automaattimetroprojektin valmistuttua on kaupunkilaisten edun mukaista sekä millä tavalla tämä uusi sopimus nivoutuu alkuperäiseen hankintasopimukseen?

… ehkä blogissa kerrottaisiin millä tavalla HKL:n virkamiesjohto on reagoinut kaupungintalon kahteen vakavaan huomautukseen (2010 ja 2012) huonosta taloudenpidosta ja puutteellisesta suunnittelusta ja miten tämä näkyy käytännössä?

… ehkä blogissa kerrottaisiin oliko laakeriviasta hälyttäneessä järjestelmässä paljon vikahälytyksiä (siis vääriä hälytyksiä) ennen syksyn 2011 tapausta sen sijaan että otetaan kantaa valvomorakennuksen pohjapiirustuksiin.

… ehkä blogissa kerrottaisiin miksi HKL:n tietojärjestelmästä ei saa ulos raportteja, jotka kirjoitetaan jokaisen viiden minuutin myöhästymisen takia. [ alkuperäinen HBL:n juttu ]

… ehkä blogissa kerrottaisiin miksi laituriovia on asennettu kaksi vuotta.

… ehkä blogissa vielä kerran avattaisiin sitä, millä tavalla metron kulunvalvonnan uusiminen eli käytännössä automatisointi on niin tärkeä infrastruktuurihankinta, että sitä ei voida harkita uudelleen kun ongelmat ovat kasaantuneet.

… ehkä blogissa myös kerrottaisiin miksi uuden asetinlaitteen sisäänajo tehtiin joulukuussa eikä esim lomakaudella keskikesällä ja myös se, paljonko HKL maksoi niille asemilla toimiville yrittäjille (esim. R-kioskit) siitä, että he joutuivat sulkemaan liikkeensä viikonlopun ajaksi.

… kaikenlaista…ei ihme, että HKL-johtokuntaa hymyilytti…ilkeitä ja ikäviä ihmisiä…viranomaistoiminnan vaikeuttamista…pötypuhetta…sadan vuoden päästä kuitenkin kiittävät, kiittämättömät …

Bonuksena HKL voisi blogissaan avata meille muille omaa päätöksentekoaan myös siltä kantilta, että kuinka ja millä missiolla mikäkin johtaja ja suunnittelija on firmaan päätynyt. Taitaa automaattimetroprojektilla olla aika pitkät juuret …

Mainokset

8 kommenttia artikkeliin ”Toiveita Korvatunturilta

  1. Tommy voisitko pyytää HKL:lta tilastoa kuinka moni metro vuoro on tällä viikolla ollut myöhässä tai ajettu myöhässä, jos tietoa ei julkaista tee siitä juttu (ainakin politiikoille annettava tieto + mielestäni kansalaisille julkisuuslain takia).
    Ole yhdeysssä myös HSL:b ja kysy aikoo maksaa kuukausilippulaisille tai niille jotka ovat joutuneet turvautua taksiin? Tähän on matkustajalla oikeus koska valotalluilla ei kerrota metron saapuvan 10 min päästä (vaan 8 min lukee että saapuu 2 min päästä), eikä kuuluta mitään.

  2. ”Metroprojektista selkeästi ja fiksusti perusteltuja mielipiteitä esittänyt Helsingin yliopiston tutkija Ilkka Levä on maanantaina 10.12 Yleisradiossa keskustelemassa HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenrannan kanssa. Lähetys alkaa kello 8.15.”

    Voisitko kertoa, miltä kanavalta kyseinen lähetys tulee?

  3. Olet vetänyt tähän postaukseen hienosti yhteen kaikki asiat, joihin olet puuttunut automaattimetrosotkussa. Monet niistä ovat kuitenkin selvästi hutilyöntejä, joiden takaa tuskin paljastuu mitään ihmeellistä. Ne hutilyönnit vievät uskottavuutta koko ristiretkeltäsi.

    Iso kysymys on, miksi automatisointia jatketaan, vaikka kustannukset ovat karanneet käsistä ja alkuperäisen automatisointipäätöksen jälkeen on selvinnyt, ettei kaikkia tavoiteltuja hyötyjä saadakaan ja lisäksi automatisointi tuo joitakin haittapuolia, joita ei hankintaa tehdessä osattu ennakoida. HKL on jo tunnustanut, että lyhyt vuorovälikin onnistuisi ilman automaattia. Jos automatisointipäätös pitäisi tehdä niillä tiedoilla, mitä nyt on, ei se menisi enää läpi valtuustossa.

    Keskittymällä tuohon ydinkysymykseen ja siitä tuleviin sivujuonteisiin, kuten Matti Lahdenrannan itsepäiseen tapaan viedä automatisointia läpi hyvästä hallintotavasta välittämättä, osut helpommin kultasuoneen kuin ampumalla haulikolla sinne tänne. Nyt on hyvä hetki kirjoittaa asiasta, kun Siemens ei saa niinkään yksinkertaista asiaa kuin asetinlaitetta toimimaan.

    1. No se on just kuten kirjoitat. Bloggaamisen luonteeseen ehkä vähän kuuluu ”haulikolla ampuminen”? Tai voi myös kuulua. Jotkut tykkää, jotkut ei. Vaikka olenhan mä tännekin asiaa yrittänyt ujuttaa. Lehteen tekemäni kirjoitukset on ensinnäkin paljon harvemmassa, mutta myös paremmin rajattu. Toki tätä blogikirjoittelua voi ristiretkenäkin pitää, mutta ytimessä on juuri ne isot asiat jotka sinäkin mainitset. Cheers!

  4. Kokonaisuudessaan poikkeuksellisen hyvä teksti tässä blogissa. Automaatiojuttuihin olisi hauska kuulla vastauksia, vaikka toiveuntahan se lienee.

    Ihmetyttää vaan sinnikkyys, millä täällä ja joillain muilla foorumeilla aina palataan Rautatientorin vesivahinkoon. Kyseinen tapahtuma on tuskin jäänyt Onnettomuustutkintakeskukselta pimentoon ja sen syyt ovat ihan yleisessä tiedossa. Eiköhän OTK:ssa olisi ihan itse osattu älähtää, jos tutkinnalle oltaisiin oikeasti nähty jotain tarvetta. Kysehän olisi ollut pohjimmiltaan ollut rakennusteknisen vaaratilanteen tutkinnasta, eikä metroliikenteeseen liittyvästä tutkinnasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s