Poissa silmistä, poissa mielestä

Reissuselvityksen väliotsikko on todella ytimessä. Saksalaisten toimintatapa julkisuuden suhteen tuodaan raportissa esiin ikään kuin neutraalina faktana, mutta isoa kuvaa ajatellen ei voi välttyä siltä ajatukselta, että Helsingin projektijohto toivoo samankaltaista toimintaympäristöä ja ymmärrystä. Että näin sen pitisi olla meilläkin.

Riidat projektissa

VAG korosti useampaan otteeseen, että he eivät antaneet ostajan ja toimittajan välisen riidan näkyä julkisuudessa. Ongelmien tullessa esiin päättäjät eivät arvostelleet toimittajaa, vaan esittivät ongelmat VAG:n ja toimittajan yhteisinä. Ongelmista ei koskaan käyty julkista keskustelua tiedotusvälineissä.

Itse näen asian edelleen niin, että jos Helsingin automaattimetroprojektista ja metroradan laajenemisen liittyvistä töistä ja viranomaisvastuista kerrottaisiin asiallisesti ja todella avoimesti olisi julkinen keskustelukin maltillisempaa. Tästä päästäänkin HKL:n viisimiehisen virkapartion tekemään toiseen, asiakirjojen julkisuuteen, liittyvään havaintoon:

Suoritetun ei-julkisen selvityksen mukaan hyöty/kustannussuhde jäisi arvoon 0,1.

Ei-julkinen selvitys hankkeen hyödyistä ja kustannuksista?!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s