Nyt joku laki ja äkkiä!

Melkoisen tapahtumarikas viikko. Se, mikä alkoi Saksanmaalta päättyy eduskunnan oikeusasiamiehen kannanottoon.

Metro on siis laiton, toteaa EOA Petri Jääskeläinen, joka edellyttää liikenne- ja viestintäministeriöltä metroliikennöintiin liittyvien ”turvallisuusvaatimusten ja niiden valvonnan saattamiseksi lain tasosisen säätelyn piiriin.”

Jääskeläisen sanoin: Fillareista säädetään lakeja, metrosta ei.

Tätä yksinkertaista totuutta vastaan HKL on hangoitellut. Perusteena on se, että turvallisuuden lisääminen maksaa ilman että saavutettaisiin todellisia hyötyjä. HKL:n toteamus löytyy päätöksen sivulta 11. Mitään laskelmia tai muutakaan todistetta väitteelle en asiakirjasta löydä. Selvittelen muuta kautta, että jos sellaisia vaikka löytyisikin.

Kysehän ei ole siitä, että metrorata pitäisi rakentaa uusiksi niin, että siihen voidaan soveltaa kaikkia rautateiden turvamääräyksiä. Kyse on siitä, että ulkopuolinen viranomainen (tässä tapauksesa kai liikenteen turvallisuusvirasto Trafi) katsoo, mitä lievennyksiä yleisen rataverkon määräyksistä sallitaan. Kustannuksia toki syntyy esimerkiksi siitä, että vanhalle rataosuudelle pitäisi rakentaa nykyaikaiset pelastuslaiturit, uudet positumistiet ja kunnollinen savunpoisto. Tästä ei haluta maksaa.

Lisäys 3.5 klo 15.45: Kaikki kunnia EOA:n päätöksestä tutkija Ilkka Levälle ja DI Martti Sainiolle sekä metrokuljettajien yhdistys JHL:lle. He kantelivat metron ”laittomuudesta”. Itse en ole tästä asiasta kantelua tehnyt (muista asioista kylläkin), ainoastaan laatinut lehteen ja blogiin kirjoituksia.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Nyt joku laki ja äkkiä!

  1. ”Perusteena on se, että turvallisuuden lisääminen maksaa ilman että saavutettaisiin todellisia hyötyjä. HKL:n toteamus löytyy päätöksen sivulta 11.” Tämä lause toistuu useassa kohtaa. Asiayhteyden perusteella tulkitsen tuolla tarkoitettavan sitä, että osa rautateitä koskevista turvallisuusvaatimuksista ei metron tapauksessa oikeasti lisäisi turvallisuutta. Tämä on tietysti totta, mutta samalla asian ohi puhumista: eihän kukaan ole ollut vaatimassa, että rautaitä koskevia määräyksiä sellaisenaan pitäisi noudattaa metrossa. Kantajat kirjelmässä ja lainsäädäntö muissa maissa lähtevät siitä, että metroa ja kaupunkiraideliikennettä varten yleensä on oma lakinsa, joissa vaaditaan vain metron kohdalla relevantteja turvallisuusjärjestelyjä. Väite on siis tosi, mutta se ei ole mikään argumentti sen puolesta, että metroa varten ei tarvita lainsäädäntöä.

    Seuraava on enemmän arvailua ja päättelyä, kuin eksaktia tietoa, mutta rautateitä koskevassa direktiivissä ei pelkästään esitetä turvallisuusvaatimuksia, vaan tarkoitus on myös standardoida turvallisuuskäytäntöjä, jotta rataverkko olisi vapaa kilpailulle ja useampi operaattori voisi toimia siellä. Koska metron kohdalla tällaiseen ei ole mitään tarvetta, liikkumavaraa turvallisuusjärjestelyillä on enemmän, eikä vaikka kulunvalvonnan yhteensopivuudesta muiden toimijoiden raidekaluston kanssa tarvitse välittää.

    1. Juuri näin. Ja tässä HKL:n hallintojohtaja Yrjö Judströmin vastaus:

      ”Arvio näistä kustannuksista perustuu tietoon rautatieliikenteen ns. Notified body– arvioinneista ja niiden kustannuksista. Notified body sertifioinnilla selvitetään, täyttääkö esim. junakalusto EU-normin vaatimukset.

      Suljetun järjestelmän metroliikenteessä ei ole tällaisia yhteisiä normeja, kustannustehokas ulkopuolinen arviointi tulee näiden järjestelmien osalta tarkkaan harkita, että se tuo kohtuullisilla panostuksella todellista lisäarvoa, esim. niihin ISA-menettelyihin, joita automaattimetron suunnittelussa ja toteutuksessa sovelletaan.

      Myös tätä kustannustehokkuuskysymystä käydään läpi siinä LVM:n asiaa valmistelevassa työryhmässä, johon kuulun ja jonka ensimmäinen kokous pidettiin 2.5.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s