Parempi salata vaan, hei!

20130718-171708.jpg

Saunaa lämmittäessä osui silmään pikku-uutinen Turun Sanomissa (kuva yllä, STT/TS 16.7.3013). Sen mukaan Porissa kaupunginhallitus oli ensin tehnyt tutkintapyynnöt perusturvan rahankäytössä ilmenneiden taloudellisten epäselvyyksien vuoksi. Mielenkiintoista. Fiksuus kuitenkin loppui tähän. Tutkintapyynnöt peruttiin mutta kuitenkin niin, että kaupunginhallitus salasi kokouspöytäkirjan, missä peruminen perusteltiin. Salaus sitten purettiin Ylen ja Satakunnan Kansan sitä vaadittua. Kaikki asiaan liittyvät liitteet ovat kuitenkin edelleen salaisia.

Nyt tietysti kiinnostaa mitä siinä julkisessa pöytäkirjassa lukee, mutta sitähän pikku-uutinen ei kerro. Se kuitenkin lienee koko uutisen juju!

Uutisvirrasta löytää helposti lisää esimerkkejä siitä, että kunnissa ei julkisuuslaista piitata, sitä ei osata lukea ja jos osataankin niin lakia tulkitaan järjestään sen hengen vastaisesti.

Asetelmaa helpottaa piittamattomuuden painaminen näihin käsittämättömiin pikku-uutisiin.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Parempi salata vaan, hei!

  1. No hei, miksei salattaisi, kun ainoa seuraus voi olla, että asiakirjat käsketäänkin julkistaa! Julkistusmääräyksen antamiseenkin menee niin kauan, ettei asia ole enää siinä vaiheessa mielenkiintoinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s