Jonkka jyrisee ja voisi jyristä enemmänkin

20131025-081621.jpg

Espoon tänäänkin jatkuva mökötys tietänee nyt sitten poliisille lisämateriaalia… Tätä miettiessäni Yle uutisoi oikeuskanslerin moittivan valtiovarainministeriötä. Tässä Kreikkapaperit -kuviossa näyttäisi olevan jonkin verran yhtäläisyyksiä automaattimetroprojektiin. HKL yritti talvella 2012 siirtyä puoliautomaattiseen sopimusvaihtoehtoon. Asiakirjat salattiin mm. vipuapuna käytetyn asianajotoimiston sitä suositeltua. Kuvio toistui vähän myöhemmin ns. Etenemissopimuksen kanssa.

LISÄYS 25.10 Kuultuaan eilen tuoreeltaan Jaakko Jonkan lausunnosta valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (Sdp) sanoo vasta nyt, että virheitä on tehty. Jonkkahan oikeastaan vain toistaa omassa kannanotossaan Korkeimman hallinto-oikeuden jo toukokuussa tekemän päätöksen.

Lisäksi, kun HKL unohti kertoa kaupunginvaltuustolle että myös metrovarikkoa pitää laajentaa ja se pitää automatisoida, lupasi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri laittaa virkamiehet koulun penkille opiskelemaan taloussunnittelua. Nyt Jutta Urpilainen kertoo samaa – ”valtiovarainministeriön virkamiehille on jo järjestetty koulutusta julkisuuslaista, ja sitä jatketaan.” (HS 25.12.2013)

Jätä kommentti