Länsimetro on eri asia

Toissapäivänä paljastui, että Espoolta jäi hakematta suuret avustukset kouluille. ”Unohtui hakea” kun oli niin paljon kaikkea muuta, sanoo sivistystoimen johtaja. Virkamiehen selvitys ei kelpaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Konttakselle (kok), joka Helsingin Sanomien mukaan vie asian maanantaina kaupunginhallitukseen.

”Selvityksistä ei ilmene, miten tämä on päässyt tapahtumaan ja kuka vastaa hakemuksista. Tämä vaatii lisätäsmennystä, eikä voi jäädä epäselvyyttä, ettei tällaista saa enää tapahtua,”

Toisin sanoen Espoon koulutoimi riutuu säästöpaineiden alla. Samaan aikaan Länsimetron kustannukset ovat eri syistä nousseet lähes holtittomasti. Niitä on selitetty mm. tiukentuneilla turvamääräyksillä, paitsi että määräykset ovat olleet muuttumattomat vuodesta 2007.

Metrohankkeen suunnittelukupruja ja taloudenpitoa ei kuitenkaan ole viety Espoon kaupunginhallitukseen ruodittavaksi.

Myös aamun HBL puuttuu Espoon hallintokulttuuriin. Pääkirjoitussivulla todetaan metrohankkeen solmujen osoittavan, että espoolaispoliitikkojen olisi korkea aika kunnolla selvittää kaupungin hallinnon tila.

HBL 8.3.2014.
HBL 8.3.2014.

Lehden mielipidesivulla voi lukea HSL:n joukkoliikennesuunnitteluosaston johtajan Tero Anttilan selvityksen siitä, miten Länsimetron käyttöönotto parantaa kulkuyhteyksiä myös Lauttasaaressa. Tästä kun on aikaisemmin parikin lukijaa ollut perusteellisen huolissaan. Anttilan mukaan kokonaisuus muodostuu entistä paremmaksi. Hyvä jos näin on. Kirjoituksessa ei kuitenkaan mainita sanallakaan mitä muutos maksaa.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Länsimetro on eri asia

  1. Liikenneministeriö on ilmeisesti perjantaina saanut Espoolta vaatimansa Kivenlahden metron hankeselvityksen ja siihen liitetyn hyöty-kustannus-menetelmää kritisoivan arvion. Paperit on käsittämättömän vinkumisen jälkeen lähetetty myös minulle – tavallisessa postissa. Koska liikenneministeriö ei mielellään kommentoi ”asiakkaidensa” keskeneräisiä asioita, ei vaikka käsiteltävään asaan liittyvä dokumentointi on kaiken järjen mukaan täysin julkista ja olisi pitänyt julkistaa aikoja sitten, palaan asiaan alkuviikosta saatuani Espoon selvityksen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s