Seuraajapeli on jo käynnissä

Ei päivää ilman uutta sotkua.

Eri lähteistä saamieni tietojen mukaan ollaan HKL:n eroavalle toimitusjohtajalle vimmaisesti etsimässä vt. seuraajaa, siis henkilöä joka hoitaa Matti Lahdenrannan tehtäviä kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu. Lahdenranta, joka täyttää 63 vuotta kesäkuussa, toivoo olevansa eläkeläinen 1.7.2014 alkaen.

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee eroanomusta ensi maanantaina. Sitä seuraavan viikon kokoukseen tullee esitys tilapäisestä asianhoitajasta. Järjestelystä on tietojeni mukaan jo keskusteltu kaupunginjohtajien kokouksessa. Toimeen on kaavailtu raitioliikenneyksikön yksikönjohtaja Pekka Sirviötä. ”Näin pelataan henkilöstöjohtamisen saralla kiistelty henkilö paalupaikalle jo nyt vaikka ilmoitusta viran avoimeksi julistamisesta ei ole tehty”, sanovat jututtamani sisäpiiriläiset. Eräiden toisten lähteiden mukaan ”asioita liioitellaan”.

HKL on kovassa paineessa automaattimetroprojektin kanssa eikä yhtiöittäminenkään ole sujunut odotetun jouhevasti: Selvitysten laadusta on esimerkiksi HKL:n johtokunnassa napistu kuten myös siitä tavasta, millä ehdotuksia on esitelty.

Johtokuntalähteiden mukaan luontevin HKL:n vt. toimitusjohtaja on nykyinen hallintojohtaja Yrjö Judström.

Tarkkaavainen lukija huomaa myös, että yllä selostetusta yhtälöstä uupuu eräs toimielin – nimittäin HKL:n johtokunta. Kuntalain ja kaupunginvaltuuston hyväksymän HKL:n johtosäännön mukaan johtokuntaa ei voi käyttää kumileimasimena. Se toki onnistuu (jälleen) jos joku haluaa sääntöjä kiertää, johtokunta hajoaa sisäisiin skismoihinsa, lehdistö torkkuu eikä kukaan kaupunkilainen määräajassa asiasta valita.

Mainokset

13 kommenttia artikkeliin ”Seuraajapeli on jo käynnissä

  1. Kaupungin sisältä hakijoita lienevät ainakin tuo Sirviö, sekä nykyinen liikennesuunnittelupäällikkö, entinen HKL:n ja HSL:n suunnittelujohtaja V. Lehmuskoski. Ensinnä mainittu tunnetaan tuosta mainitsemastasti henkilöstöjohtamisesta. Jälkimmäisen ansioiksi puolestaan luetaan mm. oppi-isältään S. Vepsäläiseltä omaksutut ”viisaat” lausunnot koskien automaattimetron kannattavuutta: hänen mielestään automaattimetro on mm. monin verroin järkevämpi ja kannattavampi investointi kuin Hakamäentien tunneli.

    Lahdenrannan seuraajan valinnan esittelee johtokunnalle vt. toimitusjohtaja, ellei ole esteellinen itse hakijana olemisen johdosta. Toivoa sopii, että johtokunta tällöin oikeasti itse perehtyisi hakijoiden ansioihin ja ”ansioihin”, eikä vain muodollisesti siunaisi esittelijän tekemää valintaa. Johtokunnalla voidaan kuitenkin pyyhkiä lattiaa mennen tullen. Johtokunnasta asia etenee kaupunginhallitukseen, jolle asian esittelee Sauri. Hän voi periaatteessa esittää kaupunginhallitukselle aivan mitä haluaa, jos johtokunnan lausunto ei miellytä. Asian ratkaisee lopulta valtuusto kaupunginhallituksen esityksen pohjalta.

  2. Kyllä toimittajan kannattaisi ottaa selvää kuinka paljon pahoinvointia tämä toimitusjohta vt ehdokas on jo saanut nykyisessä tehtävässään aikaiseksi. Tämä on tuhoisa valinta sekä HKL:lle että sen henkilöstölle.

    1. Tätä tosiaan suosittelen kaivelemaan. Itse itsensä täysin ja tarpeettomasti mikromanageroinnilla ylityöllistäneenä ja juridiikalla kangistaneena tämä mainittu toimitusjohtajan vt ehdokas on aiheuttanut merkittävää haittaa käynnissä oleville projekteille mukaanlukien junakalustoyhtiön lähijunahanke. Unohtamatta tietenkään henkilöstölle aiheutettua pahoinvointia omia virheitä kieltämällä ja muiden niskoille vyöryttämällä.

      1. On tutkinnassa, joo. Näitä henkilöstöongelmia on ulkopuolisen hankala selostaa, mutta yhtiöhän on kaupungin eli meidän kaikkien omistama ja puheena oleva asia (uusi tj) yhteiskunnallisesti merkittävä. HKL:n johtokunnalla onkin tässä suheessa iso vastuu: Minkälaista viestiä luottamushenkilöt lähettävät ulospäin?

  3. Blogia pitkään seuranneena ja tämän ”uudenkin sotkun” lukeneena ei voi välttyä muutamalta ajatukselta. Eiköhän HKL:n johtokunnallakin ole jotain ajatuksia tj vt:tä päättäessään. Toivottavasti HKL:n henkilöstönkin mielipidettä etukäteen kuunnellaan, rankatessa mahdollisia talossa jo olevia tj vt ja tj kandidaatteja. Kyllähän henkilöstöryhmien edustajat, luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut, osaavat luotettavaa ja todenmukaista arviointia henkilöiden johtamis- ja yhteistyökyvyistä käytännössä antaa niin kysyttäessä. Luultavasti mahdollisista ongelmista luulisi olevan jo tietoakin johtokunnan keskuudessa. Huonosta johtamisesta ja omanedun tavoittelusta kärsii kumminkin koko organisaatio ja lopulta kaikki HKL:n palveluita käyttävät helsinkiläiset veronmaksajat ja ulkopaikkakuntalaiset.
    Hyvä jos joku viitsii tutkia ja tonkia, paskanhajuun kannattaa varautua.

    1. Niin, toivottavasti kuunnellaan henkilöstöä ja johtokuntaa. Meitä muita yhteistyökumppaneita ei kuulla eikä toki voidakaan, mutta mieli tekisi omasta puolestakin sanoa, että sujuva yhteistyö aika monen sidosryhmän kanssa on myös helsinkiläisten etu. Tällä hetkellä raitioliikenneyksikön johto ei ole kovin ymmärtäväinen näissä asioissa. Tuskin muuttuisi paremmaksi, jos Sirviöstä tulisi koko HKL:n toimitusjohtaja. Mikä on yhteistyökyvyttömyyden ja sanelupoliitiikan todellinen hinta meille kaikille?
      Entä pystyykö toimittaja onkimaan selville, millaista perää on huhuissa, jotka kertovat esimiestään pelkäävistä raitioliikenneyksikön alaisista, joita johdetaan kuin varusmiehiä armeijassa ja joita itketetään vuonna 2014 aivan kuin oltaisiin 30-luvulla? Tällainenkö esimies ylennettäisiin HKL:n toimitusjohtajaksi?
      Jos talon sisältä haetaan, niin Judströmillä on pitkä ja vankka kokemus HKL:ssä, vahva juridinen osaaminen tulevia metrosotkuja ajatellen ja eläkkeelle hän ei jää vielä vuosiin. Eikö valinta ole selvä?

    2. Yksityisellä puolella työskentelevän on täysin käsittämätöntä ymmärtää, että henkilöstöä pitäisi kuulla millään tavalla toimitusjohtajan valinnassa!

  4. Todella huolestuttavaa luettavaa, alkaako vyyhti purkautua ja totuus paljastua?
    Tulee mieleen Timo Räty ja AKT, toisilla johtajan titteli selvästi nostattaa keltaisen nesteen päähän.
    Tommylle peukkua tutkintaan.

    1. Luulisi ettei kaupungilla ole varaa samanlaisiin oikeudenkäynteihin, kuin Räty aiheutti AKT:lle! Tässä pitää vaan luottaa johtokuntaan ja Sauriin.

  5. Aikamoista mustamaalausta molempien vt. toimitusjohtajaehdokkaiden suuntaan ilman selvästikään mitään faktaa. Kannattaa kysäistä vaikka viime vuoden yksikkökohtaisia tulostietoja, tai henkilöstökyselyn tuloksia jos halua vertailla em. johtajien ”saavutuksia”.

  6. Ei HKL:n johtoon tarvita mitään juridiikan tai kaupunkisuunnittelun asiantuntijaa vaan kunnon johtajaa, joka pistää kahvia hörppivät kaupungin duunarit töihin! Armeijan kuri kunniaan!

    1. Armeijan kurin tarpeesta en nyt olisi varma, mutta yksityiseltä sektorilta tuttu organisaation tuulettaminen ja saneeraaminen voisi kyseisessä laitoksessa kyllä olla paikallaan. Keskiportaaseen on pesiytynyt kaikenlaista nahjusta, tyhjäntoimittajaa ja kahvinkeittäjää, joita ei yksityisessä tulosvastuullisessa yrityksessä kauaa katseltaisi. Jopa suoranaista suojatyöllistämistä on esiintynyt, kun aivan pätemättömiksi todettuja henkilöitä ei ole irtisanottu, vaan heitä on vain siirretty toiseen yksikköön tai toiselle osastolle suojatöihin, tai pahimmillaan ylennetty pois häiritsemästä käytännön työntekoa. Laitostunut organisaatio, vastuiden hajaantuminen ja potku-uhan puuttuminen on myös tietyissä asioissa johtanut pahimmillaan siihen, että aivan perusasioita ei saada hoitumaan, kun kukaan ei ole kunnolla vastuussa mistään ja vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Tästä on seurannut taloudellista vahinkoa ja jopa onnettomuuksia.

      Johtajan tulisi kyetä johtamaan edestä ja näkemään metsä puilta. Tämän taidon osaava yksityiseltä sektorilta rekrytoitu ammattijohtaja voisi parhaimmillaan tuoda terveellistä muutosta, joka säästäisi veronmaksajien varoja. Julkiselta puolelta tulevien johtajatarjokkaiden ongelmana on usein laitostuminen, tulostajun puute ja byrokratian vaaliminen.

  7. Pidän masentavana ja käsittämättömänä, että johtajaksi kaavaillaan ketään henkilöä, jonka johtamistavan tiedetään aiheuttavan kriisejä työyhteisössä. Tämä osoittaa, ettei työ edellytä johtamisosaamista vaan on palkintovirka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s