Puhtoiset kaupungit ja maan tapa

Olen työkseni seurannut ja kirjoittanut Helsinkiä, ja vähän Espoota ja Vantaatakin, vaivaavista rikosepäilyistä. Vertailukohtia saadakseni olen hakenut tietoa menneiden aikojen kähminnästä. Yllättäen aikamatkailu onkin tapahtunut nykyajassa eikä kirjastossa tai netissä vanhojen oikeudenkäyntiasiakirjojen parissa.

Itse asiassa meno on nyt niin merkillistä, että Albertinkadun legendaarinen laulava talonmies Sepi Kumpulainenkin (tunnettu mm. laulustaan ”Esko Aho on ihan laho”) mykistyisi.

Tänään rakennusviraston mätäpaiseen kooksi on arvioitu noin 1,5 miljoonaa euroa ja 4000 sivua esitutkinta-aineistoa. Kestitystä ja lahjontaa on jatkunut vuosikausia isompien pomojen silmien alla. Siis aivan käsittämätön tapaus, liki Suomen ennätys.

HKR-Rakennuttajan projektinjohtajan epäillään vastaanottaneen lahjuksina huomattavan määrän rahaa sekä muita etuuksia vuosina 2003–2011.

Vasta vähän aikaa sitten paljastui, että HKL:n virkamiehet rilluttelivat erään jätefirman kustannuksella.

Ja sitten oli tämä Korkeasaaren pomo, jonka edustuskulut aiheuttivat mielipahaa ja nyt viimeksi kaupungin asuntoyhtiön talouspäällikölläkin olivat menneet omat ja muiden rahat vähän sekaisin.

Espoossa taas korkea virkamies on hyvä jätkä vaikka lahjusrikkomuksesta tuomittunakin. Vantaalla tapaus Peltomäki on keskusrikospoliisin mukaan sen verran laaja, että siitäkin tulee vielä isot otsikot.

Tämän blogin lukijoille tuskin tarvitsee kertoa minkälaisia epäselvyyksiä Helsingin ja Espoon metrohankkeeseen liittyy.

Hallinto reagoi likaan kuten ennenkin. On joitain ns. alkuvaiheen tiedotteita ja lopuksi erikseen kysyttäessä varovaista kauhistelua. Tutkinta ja tiedotus on aina lähes täysin viranomaisten hallussa eli poliisille ulkoistettu. Eli kuten Nopolan teksteissä – ei tehrä tästä nyt numeroo.

Välillä täytyy nipistää itseään. Ihan on kuin 1970- ja 1980-luvulla oltaisiin. Viinaa ja muiden fyrkkaa, ehkä jotain muutakin. Tai kuten edellisen metrofiaskon tutkintaa johtanut poliisi sanoo: Maan tapa ei pitkäänkään jatkuessaan oikeaksi muutu.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Puhtoiset kaupungit ja maan tapa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s