Kaikkien aikojen hinnanalennus

Tein mielestäni mielenkiintoisen havainnon. Kertokaa, jos havaintoni on virheellinen.

Länsimetron hinta oli noussut reiluun 900 miljoonaan euroon joulukuussa 2013 ja sen hetkinen arvaus oli, että summa kipuaa yli miljardin euron rajan.

Meni muutama kuukausi ja Helsingin kaupungille kerrottiin hinnan olevan 871 miljoonaa euroa.

Nyt on syyskuu. Miljardiarviosta on kulunut alle vuosi.

Länsimetron hinta on 862 miljoonaa euroa.

Joulukuun 2013 tieto ja arvaus on Länsimetro Oy:n toimitusjohtajan Matti Kokkisen. Kauppalehden haastattelu muuten julkaistiin samana päivänä, kun Espoon teknisen toimen johtaja ja Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko kertoi HBL:ssä miten hän päätyi Kivenlahden metron 200 miljoonan euron hinnanalennukseen (selvitys omasta päästä).

Tuorein hintatieto on Matti Kokkisen ja toimialajohtaja Loukon yhdessä antama vastaus valtuustokysymykseen. Kysymyksen esittäjät haluavat tietää paljonko Länsimetro ihan aikuisen oikeasti maksaa. Ja siihen on nyt vastattu 862 miljoonaa euroa.

Johtopäätös on se, että Länsimetron ja Kivenlahden metron pakettialennus on jopa 340 miljoonaa euroa. Se on paljon rahaa kaupungissa joka eilen päätti viedä vanhuksilta vielä pari miljoonaa euroa ja pohtii vakavissaan veroäyrin nostoa 18:sta prosentista 20:een prosenttiin. Yhtään riemukasta lehdistötiedottetta metron hinnanalennuksesta ja vaikutuksesta Espoon talouteen ei kuitenkaan ole näkynyt, ei vaikka suurten satojen miljoonien ja jopa miljardien arvoisten rakennushankkeiden 10–15 prosentin hinnanalennukset ovat ennenkuulumattomia.

Länsimetron ja varsinkin sen jatkeen luvataan tuovan kirkonkylään työta ja mammonaa. Kuinka paljon, koska? Selvitykset yhteiskuntavaikutuksista ovat edelleen puuttelliset ja/tai ne on tuottanut rakennushankkesta eniten hyötyvä taho.

Yksi asia sentään tuli selvitettyä. Länsimetron kustannukset nousivat yllätäen koska pelastusviranomaiset esittivät kaikenlaisia ikäviä vaatimuksia. Tai eikä! Vai miten se nyt meni…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s