Liikenneministeri: Luotan virkamiehiin

Liikenneministeri Paula Risikko ei ole tutustunut metrohankkeen päätösasiakirjoihin mutta sanoo hankkeelle kyllä Edellinen liikenneministeri Merja Kyllönen luki selvitykset ja sanoi ei.
Liikenneministeri Paula Risikko ei ole tutustunut metrohankkeen päätösasiakirjoihin mutta sanoo hankkeelle kyllä Edellinen liikenneministeri Merja Kyllönen luki selvitykset ja sanoi ei.

Päivän HBL:ssa Paula Risikko (kok.) kertoo tulleensa valmiiseen hallituspöytään. Kattaukseen sisältynyt lupaus jopa 240 000 000 euron tuesta Kivenlahden metro -hankkeelle tehtiin ennen kuin hänet nimitettiin liikenneministeriksi.

– En voi ottaa kantaa edellisen ministerin lausuntoihin tai toimiin. Otan kantaa ainoastaan niiihin asioihin joiden valmistelussa olen itse ollut mukana, Paula Risikko sanoo.

Oletteko tutustunut päätösasiakirjoihin?

– Päätös Länsimetron jatkosta minihallitusneuvotteluissa. Asiakirjoista pitäisi kysyä neuvotteluihin osallistuneilta virkamiehiltä.

Kyselitte ”minihallitusneuvotteluissa” käytetyistä Länsimetron jatkeen rakentamiseen
liittyvistä taustapapereista.

Hallitusneuvottelut käydään puolueiden ja mahdollisten tulevien ministerien kesken. Kukin neuvottelija voi käyttää omia tietolähteitään taustoittamaan asioita ja paikalle voidaan kutsua esimerkiksi elinkeinoelämän edustajia tai virkamiehiä esittelemään asioita. – Osastopäällikkö, ylijohtaja  Minna Kivimäki, Liikenne- ja viestintäministeriö vastauksessaan HBL:n tietopyyntöön, 12.8.2014

Juuri näihin asioihin tehdyissä selvityksissä ei ole kiinnitetty riittävää huomiota. Sanotaan vain että ”tämä on hyvä juttu”. Ministeri Risikko, tutkitteko metroselvitykset jos päätöksentekoprosessista paljastuu merkillisyyksiä?

– Minun täytyy voida luottaa virkamiesvalmisteluun, että se on hyvää. Päätökset on tehty. Pidän tätä siinä mielessä hyvänä, että kuntien kanssa on tehty tällainen maankäyttösopimus. On hyvä ottaa huomioon myös palvelurakenne ja elinkeinoelämä. Voisit pyytää ministeriöstä…

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Liikenneministeri: Luotan virkamiehiin

  1. Ylipäätään ongelma näyttäisi olevan, että poliittiset päättäjät eri tasoilla luottavat sokeasti virkamiehiin ikään kuin virka-asema tekisi ihmisestä jollain ihmeellisellä tavalla sekä riippumattoman että ylivoimaisen asiantuntijan.

    Apulaiskaupunginjohtajakuvioita seuratessani päädyin selaamaan kaupunginvaltuutettu Veronika Honkasalon blogia, jossa virkamiesten valtaa sivuttiin kaupungin työntekijöiden sananvapautta käsittelevässä tekstissä. Tässä on suora lainaus, joka kertoo tilanteen karuudesta:

    ”…lautakunnissa usein ohjeistetaan, että poliittisten luottamushenkilöiden tulee luottaa viranomaisvalmisteluihin ja suoraa yhteyttä kenttään tulisi välttää.”

    Tämä siis Helsingissä, mutta oletan poliittisten päättäjien valtakunnan tasollakin olevan samalla tavalla johdettavissa. Honkasalon teksti kokonaisuudessaan on luettavissa täältä:

    http://veronikahonkasalo.fi/miksi-tyontekijoiden-sananvapautta-kavennetaan-helsingissa/

    1. Hurjaa tekstiä Honkasalolta. Ei yllätä yhtään. Olen omassa työssäni usein törmännyt Honkasalon mainitsemaan pelkoon. Kaupungintalon kivoilta twittertileiltä on pitkä matka verstaalle. Siinä on monta pienempää pomoa välissä. Niin, ja vielä – jos liikenneministeri sanoo, että hän luottaa virkamiehiin niin eikö hänen silloin pitäisi kuulla omaa osastopäällikköään? Ministerillä on kaikki tarvittavat tiedot sähköpostissaan, on ollut jo viikon.

  2. TAPUTUKSIA JA HURRAA-HUUTOJA! Näin meillä HKL:ssä kuin elettäisiin Neuvostoliitossa tai Ceausescun ajan Romaniassa. Ongelmat tulivat vuonna 1989 Ceausesculle yllätyksenä, kun tehdasvierailuilla työväki oli laitettu taputtamaan ja hurraamaan Karpaattien nerolle. Heh!

    ”22.9.2014 Siemensin projektinjohtaja vaihtuu

    Siemensin Helsingin metron automatisointiprojektin projektijohtaja vaihtuu. Automatisointia viimeiset kuusi vuotta vetänyt Thomas Cavatoni palaa Ranskaan perhesyistä. Hänen paikkansa johdossa ottaa jo pidempään projektin parissa työskennellyt irlantilainen John Gibbons.

    – Projekti etenee ja yhteistyö Siemensin ja HKL:n välillä on parempaa kuin pitkään aikaan. Molemmat osapuolet haluavat automatisoinnin valmistuvan syksyllä 2016. Odotan innolla uutta tehtävääni, John Gibbons kertoo.

    John Gibbons on pitkän linjan raideliikenneammattilainen. Hän on työskennellyt projektipäällikkönä ja asiantuntijana useissa rata-automaatioprojekteissa Euroopassa ja Aasiassa. Hän tuli Siemensin palvelukseen vuonna 2012. Yksi Gibbonssin projekteista on ollut Helsingin metron automaatio. Nyt hän siirtyy tämän projektin johtoon.

    Thomas Cavatoni tulee tukemaan Helsingin automatioprojektia uusien tehtäviensä ohella Ranskan Siemensillä. Näin jatkuvuus varmistetaan.

    – Minulle jää Suomesta paljon hyviä muistoja. Olen viimeviikkoina ollut hieman haikea paluustani Ranskaan. Perheeni on asunut Pariisissa viimeiset kaksi vuotta ja työn ja perheen yhdistäminen on ollut haastavaa. Kun John Gibbons on valmis ottamaan vastuun projektista, on hyvä aika palata kotiin. Työ Helsingissä on ollut ajoittain haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Onneksi minun ei tarvitse jättää kokonaan Suomea tai Helsingin metron automatisointiprojektia, Cavatoni kertoo.

    Siemens on kesän aikana testannut ensimmäisiä metrojunia raiteilla automaattiajossa. Toimintaa on myös esitelty HKL:n johtokunnalle ja medialle. Syksyn ja talven aikana aloitetaan vanhempien M100-junien sarja-asennukset automaattiajoon sopiviksi. Lisäksi koko Helsingin metron rataa valmistellaan automaattiajoon sekä aloitetaan automaattiajotestit useammalla junalla.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s