Kriisikokousten sarjalle jatkoa

HKL:n johtokunnan torstaina pidettävän ylimääräisen kokouksen esityslistasta ei kaupunkilaisille paljon iloa ole eivätkä johtokunnan jäsenet täysin levällään olevasta asiasta julkisuuteen hiisku.

Aivan toista kautta selvisi kuitenkin, että HKL:n ja Siemensin johto neuvottelevat aivan kalkkiviivoilla joten torstaina saattaa olla kerrottavaakin. On niitä, joiden mielestä mitään Etenemissopimus kakkosta ei todellakaan tehdä ja niitä, joiden mielestä tehdään.

Kesäkuussa 2012 tehdyn Etenemissopimuksen piti taata vanhojen junien automatisointi sovitussa aikataulussa ja vieläpä niin, että kaikki se mitä muuten oli sovittu alkuperäisessä hankintasopimuksessa olisi edelleen voimassa. Mönkään meni, aivan kuten HKL:n silloinen johtokunta epäili että menisi, ja joka siksi edellytti HKL:n johdolta automaattisopimuksen purkamista.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Kriisikokousten sarjalle jatkoa

  1. ”Yle: Nyt se viimein myönnetään Helsingissä: ”Metro saattaa jäädä automatisoimatta”

    Metron automatisointityö saatetaan keskeyttää.

    Tämän myöntää ensi kertaa HKL:n johtokunnan puheenjohtaja Otso Kivekäs Yle Helsingille.

    – Tässä on aika pitkään ollut sellainen tilanne, että viimeiset hetket ovat käsillä. Jokin ratkaisu tässä tehdään. Joko automatisoidaan tai ei, Kivekäs toteaa Ylelle.

    Keskeytysmahdollisuudesta huolimatta Kivekäs on ainakin vielä virallisen optimistinen. Hänen mukaansa aivan viime aikojen on tullut lisäsyitä uskoa, että metron automatisointi saataisiin sittenkin maaliin ajallaan.

    Puheenjohtajan mukaan automatisointiprojekti on noin pari vuotta myöhässä.”

    PUHEENJOHTAJA ON PIHALLA KUIN LUMIUKKO ASIOISTA. ALUNPERIN METROJUNIEN PITI KULKEA ILMAN KULJETTAJIA SYYSLIIKENTEEN ALUSTA 2010 ELI TÄSTÄ VOI JOKAINEN LASKUTAITOINEN YNNÄTÄ, PALJONKO AUTOMATISOINTI ON MYÖHÄSSÄ. JA SEURAAVA KIVEKKÄÄN LAUSUNTO ON TÄYTTÄ BULLSHITTIÄ JA VALEHTELUA, MIKÄ EI PERUSTU TODELLISUUTEEN. PALVELEE VAIN ASIOIDEN PIMITYSTÄ JA SUMUTUSTA, KOSKA PASKAT ON JO HOUSUSSA: ”Keskeytysmahdollisuudesta huolimatta Kivekäs on ainakin virallisen optimistinen. Hänen mukaansa aivan viime aikoina on tullut lisäsyitä uskoa, että metron automatisointi saataisiin sittenkin maaliin ajallaan.” SAAMIENI LUOTETTAVIEN TIETOJEN MUKAAN NÄIN EI TODELLAKAAN OLE. KYSE ON MAHDOLLISUUDESTA, JOTA JOSTAIN SYYSTÄ VIELÄ SELVITETÄÄN, MUTTA ÄÄRIMMÄISEN ETÄTODENNÄKÖISESTÄ SELLAISESTA.

    1. Kyselin itsekin tämän ”viimeisen oljenkorren” perään. Vaikuttaa siltä että sekä johtokunnan että kaupunginhallituksen enemmistö on Etenemissopimus 2:sta vastaan. Tuntuu ihan loogiselta ja samalla farssin loppuhuipennukselta. Kun johtokunta kaksi vuotta sitten edellytti – siis edellytti, ei pelkästään toivonut – automaattisopimuksen purkamista, olivat juristit ynnäilleet purkamisesta varmuudella alkavan oikeudenkäynnin maksavan kaupungille pahimmassa tapauksessa 100 miljoonaa euroa. Nyt ollaan samassa tilanteessa. Hohhoijaa. Ottaa muuten päähän nämä ”ei ole järkeä jälkiviisastella” -selitykset. Vaan kun nimenomaan on. Virkamiehet ja luottamushenkilöt sekoilevat vuosikausia. Riskeistä on varoitettu kaupungintalon aivan ylintä johtoa myöten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s