Kuka pyysi mitä ja keneltä?

Pyysikö HKL:n johto Siemensiltä uuden tarjouksen sen jälkeen kun luottamushenkilöt olivat joulun alla johtokunnan 18.12 kokouksessa sanoneet irti automaattimetrosopimuksen? Näin väittää saksalaisyhtiön toimialajohtaja Juha Lehtonen.

– Ei meillä olisi ollut syytä keskeyttää monen ihmisen joululomaa Ranskassa, Saksassa ja Suomessa kiireisen tarjouksen valmistelun takia, jos asiakas ei olisi uutta vaihtoehtoa pyytänyt, Lehtonen sanoo.

HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski kiistää.

– Ei pidä paikkaansa, väite on outo. HKL ei pyytänyt tarjousta. Siemensin maanantaina iltapäivällä jättämään tarjoukseen sen sijaan päädyimme jättämään vastatarjouksen, koska se kaupungin edun kannalta arvioitiin tarkoituksenmukaiseksi. Tähän vastatarjoukseen vastausta siis odotamme tänään perjantaina.

Myös vastaava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri on hämmästynyt Siemensin väitteestä.

– HKL ei ole tietenkään pyytänyt Siemensiltä mitään tarjousta johtokunnan kokouksen jälkeen. Siemens lähetti oma-aloitteisesti vielä yhden ehdotuksen maanantai-iltana.

Sauri selventää myös osuuttaan sopimuksen purun tuomisesta Hjelsingin kaupunginhallituksen käsittelyyn.

– Minun roolini on se, että otin asian HKL:n pyynnöstä vielä kh:n käsittelyyn, jotta HKL ehtisi käsitellä Siemensin vihoviimeisen vastauksen, joka tulee perjantaina klo 16:een mennessä.

Tämän johtokunta päätti 18.12.2014

”Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta päätti oikeuttaa liikennelaitoksen purkamaan esityksessä mainituilla perusteilla Siemens Transportation Systems SAS:n ja Siemens Osakeyhtiön kanssa tehdyt sopimukset, niihin myöhemmin tehtyine
lisäyksineen, muutoksineen sekä lisätilauksineen ja liitännäissopimuksineen.

Purkaminen merkitsee että samalla lakkaa myös 2012 tehty ns. etenemissopimus eli Sopimus toimista hankintasopimuksen toteutumisen edistämiseksi koskien hankintasopimusta Helsingin metron automatisoinnista sekä hankintasopimusta Länsimetron automatisoinnista 27.5.2012.

Lisäksi johtokunta päätti kehottaa liikennelaitosta välittömästi käynnistämään sellaiset korvaaviin hankintoihin liittyvät toimenpiteet yms., että länsimetron liikennöinti voidaan aloittaa länsimetron muiden rakennustöiden valmistuttua vuonna 2016.”

Sanan ”oikeuttaa” lihavointi tuossa yllä on blogikirjoittajan. Siis oikeuttaa eikä esimerkiksi ”purkaa” tai ”vaatii purkamaan”.

Uutinen myös HBL:ssa

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Kuka pyysi mitä ja keneltä?

  1. Kansallehan voi aina valehdella, ja eihän sitä apulaiskaupunginjohtajaksi pääse, jos korvat vähänkin heiluu puhuttaessa muunneltua totuutta.

    1. Tuore tieto: Siemensin tämänpäiväinen tarjous ei HKL:n mukaan muuta tilannetta. Automaattisopimus puretaan.

  2. Täsmentäisitkö Tommy, koskeeko ”tuore tieto” kaikkia niitä neljää Siemensin perjantaina klo 16 mennessä tekemää tarjousta?

    1. Koskee. Vaihtoehdoista kaksi liittyi projektin johdon organisointiin (allianssimalli) ja toiset kaksi lähinnä hintaan. Mitään uskottavaa lähentymistä ei ole tapahtunut. Vaa’assa painaa myös se, että sopimuskumppanin näytöt ovat heikot ja käytös huonoa. Tällaisen käsityksen sain kun perjantaina soitin puheluja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s