Joulutohinaa Tapiolassa

Länsiväylä 16.1.2014

Tapiolan keskustaa eli kansanomaisesti Stokkan ympäristöä myllätään kunnolla. Ja vaikeata on. Länsimetron aloittaessa liityntäliikenteen bussipysäkit ovat jopa puolen kilometrin päässä metroasemalta. Tämän jo tiesimmekin mutta siitä on silti syytä uudestaan kirjoittaa.

Uutinen on sen sijaan se, että alueen projektipomoksi on kiinnitetty sama kaveri joka aivan äskettäin otti sieltä hatkat tehdäkseen mielummin töitä naapurikaupungin eli Helsingin sataman Länsisatama -projektissa.

– Olin poissa kolme ja puoli kuukautta. Se oli mielekäs työjakso Helsingissä, sataman perusratkaisut on tehty. – Antti Mäkinen Länsiväylä-lehdessä 16.1.2014

Jutusta ei käy ilmi missä vaiheessa Helsingin Länsisatama-projekti oli ennen Mäkisen remmiin astumista. Eikä siihen ole saatu Helsingin sataman edustajan kommenttia. Yritänkin nyt itse saada sellaisen. Sen sijaan Länsiväylän jutusta käy ilmi, että Mäkisen uudelleenrekrytoinnista on päättänyt Espoon teknisen toimen johtaja Olavi Louko. Kiinnitys sujui hyvin jouhevasti.

Kaupunki ei ole tiedottanut Tapiolan projektinjohtajan valinnasta. Sen Louko laittaa joulutohinan sekä sen piikkiin, ettei asia ollut millään esityislistoilla. Valinnasta päätti Louko.

Selostettuaan syyskussa 2014 seikkapreäisesti HBL:ssa kuinka Espoon (lue: Olavi Loukon) ei nyt vaan tarvitse piitata Liikenne- ja viestintäministeriön hanke-ohjeistuksista kertoi Olavi Louko Yleisradion ruotsinkieleiseille uutisille tienaavansa aivan liian vähän.

– Minun pitää suunnitella koko maailma.

Haastattelussa Olavi Louko myönsi oikeaksi Ylen tiedon noin 12 000 euron kuukausipalkasta.

Että näin.

**** HUOM! Kyseistä Länsiväylän juttua ei ollut julkaistu netissä tätä kirjoittaessani. Mäkisen Helsingin pestistä kertova juttu tässä: http://www.lansivayla.fi/artikkeli/238216-tapiolan-projektinjohtaja-vaihtuu

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Joulutohinaa Tapiolassa

  1. Louko petaa luotettavalle alaiselleen oman paikkansa jatkajaa ja perustaa konsulttiyhtiön. Yhtiön palvelukset ostaa joko kaupunki tai rakentajat. Louko käskyttää entistä alaistaan kuten ennenkin. Mikään ei muutu Espoossa.

  2. Mitäs kuuluu Seppo Vepsäläisen konsulttiyhtiölle? Vieläkö Seppo tyrkyttää metrosuunnitelmiaan HKL:lle, vai loppuiko se touhu vihdoin siihen, kun KSV kyllästyi niihin tosissaan Laajasalo-asiassa?

    Konsulttina on kiva häärätä, kun ei ole virkavastuuta mistään. Vaikka eipä sitä virkavastuuta pahemmin muutenkaan ole tarvinnut kantaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s