”Vakavaa tunarointia”

Nyt jahdataan jo tunareita.

 

Helsingin kokoomuksen nokkamiehiin kuuluva Männistö reagoi Kauppalehden juttuun Länsimetron kustannuksista.

Sitten voidaan pohtia mitä Länsimetro oy:n hallituksen kuuleminen nyt enää auttaa ja sitä, mihin toimenpiteisiin kyseinen hallitus oikeasti voi ryhtyä. Vai menikö juna jo? Ehkä ei. Helsingillä on alusta asti ollut edustaja LMOY:n hallituksessa. Eli ei pitäisi yhtään minkään yllättää: Kuka on valvonut metrohankkeen etenemistä?

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ””Vakavaa tunarointia”

  1. Tässä kun on paljastunut viimeaikoina näitä jos jonninlaisia rengassuhmurointeja yms, joista on seurannut firmojen pörssikurssien muutoksiakin, niin mielikuvitukseeni syntyi väistämätä ajatus, että mitäs jos Helsingin kaupunki olisikin oy, eli yritys, eli firma.
    Miten suuret ja mahtavat pomot, joukkoliikennelautakunta ja muut kovan tahtotilan omaavat etenemissopijat asioita mediassa selittelisivät. Ja miten pörssikurssi olisi muunnellut aikojen kuluessa, kun satoja miljoonia on kylvetty rahaa joka suuntaan, mutta tulos on toistaiseksi , vieläkin, melkolailla soikea nolla.

    Wärtsilän ja Nokian renkaiden johtajathan ovat tulleet mediaan melko nöyrinä ja katuvina, ainakin päälisin puolin.
    Tokikin mediaa varten, mutta ovat tulleet kuitenkin.

    Sen sijaan Helsingin kaupungin johtajisto se vaan kyräilee ja välttelee julkisuutta.
    Kukaan ei ole vastuuta mistään ja jos joku asiasta mitään sanoo, niin sitten vuosia myöhässä ja turhaan nimettömiä ja henkilöttömiä tahoja syytellen, kuten tämä Lasse-poika tässä nyt.
    Itse en keksi muuta motiivia, kuin että koettaa kerätä pari poliittista lisäpistettä, kun näyttää taas kerran sille, että Länsimetrohanke ei ehkä kuitenkaan starttaa ennalta määrättynä ajankohtana ja ennalta aiotulla tavalla.
    Lisäksi teemaan liittyy tulevaisuusoptio, että kun lopultakin paketti on saatu kasaan, ja rusettikin päälle, niin Lasse voi Kataisen falsettiakin syvemmällä rintaäänellä sanoa, että minähän sanoin.

    Veikkaan vielä, että Lasse ei tarkoita tunarilla esimerkiksi Saurin Pekkaa.
    Saurihan muistaakseni veti automaattihankkeen takaisin, kun se oli jo kertaalleen kuopattu.
    Paljonhan tämä takaisinveto mahtoi veronmaksajille maksaa, jäännee ikuiseksi arvoitukseksi, jota voidaan vatvoa lisää joskus tulevaisuudessa kun erinäiset oikeustaistot yms ovat muuttuneet historiaksi.

  2. Eiköhän kustannusylitykset ole olleet Lassen tiedossa jo pitkään, ja nyt esitetään pöyristynyttä ääntenkalastelun vuoksi. Se on totta, että Länsimetro Oy:n toimari Kokkinen olisi joutanut potkia pellolle jo vuosi sitten.

    1. Juu, ei voi välttyä teatteri-mielikuvalta. Toisaalta hyvä että edes nyt reagoidaan. Se, miten jatko menee riippuu myös julkisuuden paineesta. Jos nämä veijarit jatkuvasti pääsee vähän kitisemällä ongelmista eroon, niin maan tapa vai mikä lie jatkuu ja jatkuu.

  3. Teatteriahan tuo on, jos verrataan toiseen Kankkulan kaivo-hankkeeseen, jota Männistökin ajaa kuin käärmettä pyssyyn.
    http://demokraatti.fi/eiko-kaupunki-kiinnosta-sipilaa-kysymyspatterissa-ei-mitaan-helsingin-seudun-ongelmista/
    http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/336456-pitkan-linjan-poliitikko-pisararadan-suunnittelu-nyt-on-pelkkaa-rahan-hukkaa

    Vastaavaa blogia en ole Männistöstä laatinut, mutta mainitut perusteet pätevät häneenkin.
    http://kalevikamarainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/192437-pilvi-torsti-ja-maanalaiset-yhteydet

    Ja teatterinhan maksavat katsojat eli veronmaksajat, kun taas palkan kuittaavat näyttelijät.

    Terveisin Kalevi Kämäräinen
    http://www.rautatiematkustajat.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s