”Ei mitään kerrottavaa”

Ylimielisyydessään johdonmukainen metroprojektin johto peruutti viime tingassa aamupäiväksi kaavaillun tiedotustilaisuuden.

Tapiolassa Länsimetro Oy:n toimistolla piti alkaa tiedotustilaisuss tänään kello 11. Aiheena Länsimetron liikenteen aloituksen viivästyminen jopa kuukausilla ja korvaavien bussilinjojen järjestäminen. Tilaisuus peruttiin aamulla. Syy: Ei ole uutta kerrottavaa. Erikseen vielä kysyttäessä Helsingin seudun liikenteen HSL:n viestintä täsmensi, että ”niin, ei ole uutta kerrotavaa, kaikkihan oli jo lehdessä viikonloppuna.”

Mielestäni ei ollut. Jatkokysymyksiä on noin miljardi.

LMOY:n ja projektin muu johtoo ramppaa tänään alvariinsa Espoon ja Helsingin kaupungintalojen välillä selittämässä kuinka tässä nyt näin kävi vaikkei pitänyt käydä ja sitten kuitenkin kävi, anteeksi anteeksi. Eri medioiden haastatteluista on jo voinut saada vahvistuksen toisaalta sille tiedolle, että fiasko on ollut tiedossa ainakin joillakin hankkeen keskeisillä henkilöillä jo talvella ja toisaalta on voinut havaita projektijohdon syyttävän alihankkijoita valvonnan puutteesta. Projektijohto ei kuitenkaan ole katsonut aihelliseksi itse arvioida itseään sillä tavalla, että arviot johtaisivat myös tekoihin eli välittömiin eroamisiin.

Mediassa esiintyy jälleen täydellisen hölmistyneitä poliitikkoja. Kaikki on tullut yllätyksenä. Näille luottamushenkilöille suurin piirtein kaikki metrohankkeeseen liittyvä on tullut yllätyksenä jo vuodesta 2011, jolloin ongelmat laituriovien kanssa paljastuivat. On niitäkin, joille yllätykset alkoivat jo 1970-luvulla. Mistään ei ole opittu mitään.

Laituriovet liittyvät metron automatisointiin, joka taas vahvasti liittyy Espoon metron monumentaaliseen epäonnistumiseen.

Minulle soitti aamulla eräs isohkon liikkeen toimitusjohtaja. Henkilöllä on kauppa mm. Matinkylän Isossa Omenassa, jonka vetovoimaa Länsimetron on tarkoitus kasvattaa. Henkilö oli hyvin hyvin vihainen.

Länsimetrolla on jo myyty asuntoja ja liiketiloja ja vaikka mitä. Kaikkeen mitä on myyty, on ynnäilty länsimetrolisä. Sekin on johdonmukaista vaikka edesmenneen Espoon teknisen toimen johtajan Olavi Loukon kuningasajatus maahan kaivetun euron viisin-kuusinkertaistamisesta maan päällä perustui stetson -menetelmään, jossa vastuu siirtyy aivan täysin kuulijalle.

Tietojeni mukaan Espoon valtuustolle kerrotaan tilanteesta illansuussa ennen varsinaisen valtuustokokouksen alkua. Erittäin fiksua. Näin pöytäkirjaan ei jää mitään ikäviä jälkiä eikä valtuusto pääse keskustelemaan aiheesta.

POKS! Jaha. Se taisi olla Siemensillä avattu magnumpullo kuplivaa.

————————————————————————–

EDIT klo 13.25

Skärmavbild 2016-06-13 kl. 13.15.07

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s