Metroselvitys osa noin 500

Länsimetro osakeyhtiön selvitys omasta toiminnastaan valmistuu joskus. Se kelpaa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurille.

Keskustelin Pekka Saurin kanssa eilen illalla Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Saurin ajatus menee näin. Kun Helsingin kaupunginhallitus päätti kesäkuussa että kaupunki teettää oman selvityksen Länsimetrofiaskoon johtaneista syistä, tapahtui se ymmärrettävästi ison tunnekuohun vallassa. Ei sisäistetty että Espoossa ja Helsingissä ei voi tehdä samanaikaisesti kahta selvitystä koska ne ovat päällekkäiset. Tulee sotkua. 

Saurin ymmärrys on selkiintynyt Helsingin tilaamaan selvityksen kilpailutukseen liittyneiden ongelmien vuoksi.

Helsingin kilpailutuksen elokuussa voittanut firma tekikin jo kovasti töitä Espoon kaupungille. Eturistiriita. Ja seuraavana jonossa olleella oli hirvittävästi töitä. Mistään ei tullut mitään ja aikaa kului. Se ei toki haitannut koska eihän metrokaan Espooseen kulkenut eikä kulje vieläkään. Eikä kukaan tiedä koska se kulkee. Näin ollen ei sillä selvitykselläkään ole kiire. 

Länsimetro Oy:n selvitys saattaa olla valmis vuodenvaihteessa. Tässä tarkoitettaneen nyt seuraavaa vuodenvaihdetta mutta ei sekään tietenkään varmaa ole.

– Nyt on tärkeintä saada Länsimetro kulkemaan, Pekka Sauri sanoi.

Lisäksi Saurin mielestä Helsinki tosiasiassa selvittää itse koska se on vähemmistöomistaja LMOY:ssa joka siis selvittää itse itseänsä.

Yrityksellä on oikeus syynätä omaa toimintaansa. Moninyritys tekee näitä itse-monitorointeja, jatkuvasti. 

Näitä selvityksiä ei kuitenkaan pidä sekoittaa sellaiseen ulkopuolisella taholla teetettyyn mahdollisimman riippumattomaan selvitykseen jollaista Helsingin kaupunginhallitus kesäkuussa edellytti.

Saurin kaupunginhallitukselle tekemän ehdotuksen perusteluissa sanotaankin, että on lähtökohtaisesti hyvä jos Helsinki ja Espoo puhuvat tässä asiassa yhdellä suulla. Suomeksi: Pukki kaalimaan vartijana.

Pekka Saurin mukaan Helsinki voi edelleen tehdä oman selvityksen jos Länsimetro Oy:n selvitys ei tyydytä.

Nyt on tärkeintä saada Länsimetro kulkemaan.

Minusta tuntuu että vakavia asioita ei edes haluta kunnolla selvittää. Isossa kuvassa on muistettava, että alkamassa on oikeudenkäyntejä joissa nimenomaan tulee pohdittavaksi ne päätökset ja virheet joiden selvittämistä nyt lykätään ja vaikeutetaan.

Espoossa LMOY:n selvitystä tekevät Pekka Kontiala, Jaakko Heikkilä ja Juhani Kuusisto. Saurin mukaan lisätietoja antaa Espoon teknisen toimeknjohtaja ja Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo. 

Helsingin kaupunginhallitus käsittelee Pekka Saurin ehdotusta maanantaina 31.10.

Myös Espoon valtuusto keskustelee Länsimetrosta ja selvityksistä 31.10. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s