Muistellaan menneitä

Vastuunkantajia ei tahdo löytyä ja siitäkin kiistellään, että mitä se vastuun kantaminen on?

Syyskuu 2017. Näin kuuluu viimeisin valistunut arvaus. Aiheena Länsimetron liikenteen aloitus ja lähteenä Länsimetro Oy.

Kulunut katastrofin jälkeinen vuosi onkin ollut yhtä säätämistä sisältäen myös sen, että joku vahingossa huomasi vanhoista sähköposteista, että tunnelien palo-oviin on pikaisesti vaihdettava uudet moottorit. Kustannus noin miljoona euroa.

Alun perin Espoon metron piti kulkea 2014. Juhlallisuuksia lykättiin lopulta viime vuoden elokuuhun. Sen piti olla varma tieto.

Viime vuoden alussa Helsingin ja Espoon valtuustot myönsivät metrohankkeelle kymmeniä miljoonia euroja lisärahoitusta ja myöhemmin korotettiin vielä lainatakauksia. Ei riittänyt. Sitten tuli kesäkuu.

AIKAISEMMIN TAPAHTUNUT 2016

10.6 | Länsimetro Oy:n hallitus sai tänään tiedon, että Länsimetron liikennettä ei voida käynnistää 15.8.2016. Matkustajaturvallisuuteen liittyvien taloteknisten järjestelmien testausten viivästyminen lykkää metroliikenteen aloitusta.

27.6 | Helsingin kaupunginhallitus päätti kehottaa kaupunginkansliaa käynnistämään ulkopuolisen selvityksen Länsimetron liikennöinnin käynnistymisen viivästymiseen johtaneista tekijöistä sekä viivästymisestä kaupungille mahdollisesti aiheutuvista lisäkustannuksista. Selvitys on tehtävä 31.10.2016 mennessä.

24.10 | Helsingin kaupunginhallitus päätti kehottaa, 27.6.2016 § 633 tekemästään päätöksestä poiketen, kaupunginkansliaa antamaan selvityksen Länsimetron liikennöinnin viivästymisen syistä ja kaupungille mahdollisesti aiheutuvista lisäkustannuksista siinä vaiheessa, kun Länsimetro Oy:n teettämä selvitys on valmistunut ja muut selvityksen tekemiseen vaikuttavat seikat ovat tiedossa.

7.11 | Helsingin kaupunginhallitus päätti kehottaa, 27.6.2016 § 633 tekemästään päätöksestä poiketen, kaupunginkansliaa antamaan selvityksen Länsimetron liikennöinnin viivästymisen syistä ja kaupungille mahdollisesti aiheutuvista lisäkustannuksista siinä vaiheessa, kun Länsimetro Oy:n teettämä selvitys on valmistunut ja muut selvityksen tekemiseen vaikuttavat seikat ovat tiedossa. Kaupunginhallitus päättää kehottaa kaupunginkansliaa tuomaan Länsimetro Oy:n teettämän selvityksen tulokset kaupunginhallitukselle tiedoksi tammikuun 2017 loppuun mennessä.

14.11 | Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen sai potkut.

AIKAISEMMIN TAPAHTUNUT 2017

1.3 | Länsimetro Oy:n hallitus käsitteli tilaamaansa selvitysraporttia. Raportista tullaan julkistamaan lakimiesarvion perusteella kaikki mikä voidaan julkistaa aiheuttamatta vahinkoa yhtiölle tai yhtiön omistajille. Raportti esitellään ennen julkistamista yhtiön omistajille.

20.3 | Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto toteaa kaupungin kantana, että Länsimetron selvitysraportti tulee saattaa julkiseksi viipymättä.

13.4 | Länsimetro Oy:n hallitus päätti perustuen ulkopuolisten juristien asiantuntijasuosituksiin, että hallituksen tilaamaa selvitysraporttia ei julkisteta tässä vaiheessa, vaan se annetaan omistajien tilaaman erityistilintarkastuksen käyttöön salassapitovelvoittein.

24.4 | Espoon kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti pyytää kuultaviksi Länsimetro Oy:lle selvityksen tehneet asiantuntijat. Perustelu: On tärkeää saada julkisuuteen oikeaa tietoa kustannusten muodostumisesta ja aikataulun pettämisestä. Nämä eivät kummatkaan kuulu liikesalaisuuksien piiriin. Molemmat ovat seikkoja, jotka ulkopuoliset asiantuntijat ovat selvittäneet.

Konsernijaosto merkitsee tiedoksi, että jaoston aiemmin toimeksiantama erityistilintarkastus käynnistetään tänään. (toim. lihavointi) Erityistilintarkastuksen perusteella arvioidaan jatkotoimenpiteitä.

Konsernijaosto toteaa kantanaan, että Länsimetro Oy:n teettämä selvitys kustannusylityksistä ja aikataulun viivästymisestä tulee saattaa julkiseksi heti, kun se on mahdollista ilman, että yhtiölle tai kaupungille aiheutuu taloudellista vahinkoa. Konsernijaosto merkitsee tiedoksi Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtajan selvityksen raportin julkistuksen lykkäämisen syistä.

2.5 | Helsingin seudun liikenne HSL:n hallitus päätti jatkaa länsimetroa korvaavia joukkoliikenteen poikkeusjärjestelyjä länsimetron käynnistymiseen saakka. Hallitus valtuutti HSL:n toimitusjohtajan tekemään tarvittavat hankintapäätökset ja sopimukset länsimetroa korvaavan liikenteen järjestämiseksi sekä länsimetron käynnistymisen yhteydessä mahdollisesti syntyvien liikennehäiriöiden varalle.

5.5 | Länsimetro Oy arvelee metroliikenteen Espooseen alkavan syyskuussa 2017.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s