Metro ei ole koskaan valmis

Kenties on aika kerrata. Muistaa ja muistuttaa siitä, miten kaikki alkoi, että tämä ei ole päättynyt sekä silti yrittää ymmärtää, mitä kaikki tarkoittaa.

Helsingin ja Espoon metrorataa on rakennettu vuosikymmeniä, eikä se ole ollut kaunista seurattavaa. Ensin vaaleilla valitut päättäjät pähkäilivät junalinjastoa, muun liikennemäärän kasvua sekä kaupungistumista, eikä Espoo oikein halunnut samaa kuin Helsinki vaikka suunta olikin eteenpäin.

Tätä nyt lukemaasi kertausta ei juurikaan ole lähteytetty, sillä tarkka lukija kyllä löytää hakemansa tästä blogista. Lisäksi voi hankkia kirjoittamani kirjat.  ”Maan alla” (på svenska Under jorden) keskittyy kuljettajattomaan metroon sekä siihen, miten Espoossa päädyttiin pätkäasemiin. ”Kaikille kenkää!” on kertomus länsimetrosta. Eli aina kannattaa lukea.

Osaa virkamiehistä, poliitikoista ja asukkaista vietiin alusta saakka kuin litran mittaa, sillä siellä missä on raha, siellä on myös vehkeily. Saimme syksyllä 2017 maailman ehkä kauneimmat metroasemat, teknisiä ongelmia, kaksi julkista ja ankaria toruja sisältävää selvitystä, niin ikään julkisella rahalla tehdyn salatun raportin, lisää selityksiä ja helpottuneita huokauksia, irtisanoutuvia metronkuljettajia, edelleen jatkuvia oikeudenkäyntejä, ja lopulta, myönnytyksenä lähinnä espoolaisille vuotta myöhemmin myös suoria bussiyhteyksiä Espoon ja Helsingin keskustan välille. Olemmeko säästäneet jotain? Kysymys on aiheellinen. Nimittäin säästää piti. Länsimetroon elimellisesti liittyvän automaattimetron piti tuoda huikeita matka-aikasäästöjä, tekniikassa piti säästää ja sen lisäksi asuntotuotannon varsinkin Espoossa piti nousta, mikä taas toisi pääkaupunkiseudulle paljon erilaisia verotuottoja. Näistä varmuudella toteutuvat radanvarren ja uusien asemien kupeeseen nousseiden tai siellä jo olevien asuntojen – joidenkin mielestä poskettomat – hinnat. Liikennemäärissä Helsingin sisäänajoväylillä ei Helsingin Seudun Liikenteen eli HSL:n mukaan ole tapahtunut odotetunlaista vähenemistä. Vastaus kysymykseen on siis ei, emme oikeastaan ole säästäneet vaan lähinnä velkaantuneet lisää.

Olen käynyt metrovarikolla, tunneleissa idässä ja lännessä, päivystänyt kaatosateessa HKL:n pääkonttorilla, seissyt kylmässä lumisessa viimassa Länsimetron toimistolla ja haastatellut lukuisia henkilöitä verstaalta projektin aivan ylimpään johtoon asti. Olen myös käynyt Nürnbergissä, jonka metroa Helsinki piti esikuvanaan. Ei se sitten ollutkaan. Saksalaisia lukuun ottamatta harva haastateltu tuntuu ymmärtävän yhtään mitään ja harva päättäjä sanoo kenestäkään mitään pahaa, paitsi toimittajista. Sitten on ne joiden mielestä Helsingin ja Espoon metro on investointi, josta kiitetään 100 vuoden kuluttua. Harmi vaan, että se on maksettava nyt. (Teksti jatkuu kuvien jälkeen.)

Kaupunginjohtajilla Jan Vapaavuori ja Jukka Mäkelä on erilainen suhtautuminen maan kahta suurinta kaupunkia yhdistävään maanalaiseen.

Espoolainen Väinö Kiminki sai kuin saikin kokea länsimetrohuuman.

Hankkeessa on menty sadoista miljoonista yli 2,1 miljardiin euroon. Se on käsittämätön summa, niin iso raha, että sitä ei ymmärräkään. Ja se kasvanee syksyllä 2018, kun meille kerrotaan, miten paljon saksalainen automaattitoimittaja Siemens kinuaa HKL:ltä ja Länsimetro Oy:ltä ja se, miten paljon suomalaiset ovat valmiita maksamaan. Ymmärsikö Siemens mitä se lupasi? Oliko tilaajalla osaamista? Ymmärrätkö sinä, että lopulta sinä maksat?

Automaattioikeudenkäynnissä on kyse vanhojen junien muuttamisesta kuljettajattomaan ajoon. Vastaava helsinkiläinen kaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr.) piti projektia ainutlaatuisena, mitä se muuten onkin, mutta ei sanotusta syystä. Kävi nopeasti ilmi, että lähes jokainen vanha juna on omanlaisensa otus ja manuaalit sekä tietotaito ovat tilaajalta kateissa. Turvallisuudessakin havaittiin isoja puutteita, joiden paikkaaminen maksaa maltaita.

Helsingin ja Espoon kaupunginvaltuustoissa on kautta aikain käyty metrosta eriskummallisia ja hyvin polveilevia keskusteluja. Hankintoja ja hintoja on ollut helppo hämärtää kun luottamushenkilöt ovat puhuneet omien äänestysalueidensa vaikutuksista, esimerkiksi Lauttasaaren linja-autoista. On kesken debatin menty yleisestä yksityskohtiin eikä löydetty takaisin. Ja jos joku joskus onkin onnistunut kysymään oikeista summista ja perännyt valtuutettujen omaa vastuuta, on keskustelu käännetty valitukseksi esimerkiksi kaupunginvaltuutettujen rajoitetusta ajankäytöstä tai ikävistä hankintalain ja julkisuuslain kiemuroista: ei ehdi eikä sitten oikein osaakaan.

Metrorataan on aina liittynyt poliittisia intohimoja. Onkin vaikea sanoa, mikä hankkeessa on kokoomuksen, demarien tai vihreiden ansiota tai syytä. Viimeisimpien vuosien sössimiset ovat kuitenkin nähtävissä pääkaupunkiseudulla kovassa nosteessa olevan vihreän liikkeen varjossa. Vihreä vetovastuu onkin sopinut hyvin niin valtaa hamuavalle kokoomukseelle kuin alati hiipuvan orkesterin tahtiin hitaasti pyörivässä SDP:ssä. Sormia on osoiteltu, mutta tulosten valossa fiaskosta toiseen ajelehtivalle hankkeen johdolle on tehty melko vähän. Näin ollen oikein kukaan ei ole vastuussa mistään, ja kun mönkään menneistä asioista on tehty muodollisesti oikeanlaiset päätökset, ei hallinto-oikeuksillakaan ole yhteiskunnalle muuta tarjottavaa kuin lievää paheksuntaa. Tyhmyydestä kun ei sakoteta.

Ehkä kaikessa on kyse sattumista, huonosta onnesta ja jatkuvasti tahallaan väärin ymmärtävien propagandasta? Ei ole. Hankkeen vaiheista, siis sen joka oikeasti alkoi 1950-luvulla ja jonka epäonnistumisista edelleen luemme mediasta, on myös paljon julkista mustaa valkoisella, sekä jonkin verran salassa pidettäväksi määrättyä materiaalia, kaiken kaikkiaan siis sellaisia vahinkoja, joista päättäjät lupasivat ottaa opiksi, mutta eivät oikeastaan ottaneet. Hinta on joka tapauksessa paljon luvattua korkeampi, eikä sitä pienennä maksavien kaupunkien omistuksessa olevan julkisen osakeyhtiön poukkoilu. Menetettyjen rahojen – meidän eli niiden muiden rahojen – lisäksi metrohankkeessa mietityttää päättäjien huoleton suhtautuminen virheisiin, joiden välttämisen kritiikki mahdollisti. Usko on ollut kova kun on vain toivottu parasta. Asenne ilmenee pääkaupunkiseudun poliitikkojen ja virkamiesten tekemistä julkisuuslain tulkinnoista sekä vaikkapa valtuustoissa käydyistä keskusteluista. Huomiota on myös kiinnitettävä siihen, miten kaupungit edistävät avoimuutta. Korulauseet toistuvat strategiapapereissa ja esitteissä, mutta käytännössä julkinen organisaatio ei kerro ongelmistaan kuin vasta pakon edessä. Kun kaikki tämä hämärtää kiireisen kaupunkilaisen ymmärrystä isosta kuvasta, ollaan tilanteessa, joka siitä hyötyvän mielestä on tietysti hyvä.

Juuri kukaan ei enää muista, milloin automaattimetron piti valmistua, mutta se on hyvässä muistissa, miten länsimetron matkustajaliikenteen aloitusta hehkutettiin vain viikkoja ennen kuin se kesällä 2016 yhtäkkiä valtaisasti voivotellen siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Mitä siellä tapahtui, miten tilanne pääsi kehittymään niin pahaksi? Miksi kukaan ei muka tiennyt?

Kuvakaappaus on Ylen, joka aikoinaan päästi Unto Valtasen televisioon mustissa laseissaan selostamaan maanalaisen välttämättömyyttä.

Entä kenen idea Helsingin metroradan laajennus on? Historian kirjoja lukemalla tikun nokkaan voi lopulta nostaa vaikkapa Unto Valtasen, jonka johtama metrotoimisto rakensi ne nuotit joiden varaan metron automatisointi ja länsimetro suunniteltiin. Valtanen lompsi vankilaan ja kuoli ulkomailla unohdettuna miehenä, mutta hänen luomansa työkulttuuri jäi. Helsingin liikennelaitoksella eli HKL:llä tulevaisuuden suunnitelmat tehtiin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tästä kertoo karua kieltään se, miten kovasti vanhoja junia automatisoitiin vaikka hälytyskellot soivat. Menneiden aikojen haamuista todistavat myös länsimetron vaikeudet.

HKL:n toimitusjohtaja ja koko metroporojektia todellisuudessa johtanut Matti Lahdenranta ei saanut sellaisia läksiäisiä joita suuri johtaja kenties halusi, mutta eläkkeelle siirron jälkeen tämän nyt yksityisen konsultin liikennelaskelmat ja näkemykset kelpasivat hyvin sekä entiselle työnantajalle että ratikkalinjoja rakentavalle Tampereen kaupungille. Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen sai potkut, eivätkä Helsingin vihreät antaneet metrosta vastaanneelle apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurille uutta valtakirjaa. Vuosikausia länsimetrosta kauniisti puhunut Kokkinen siirrettiin vähin äänin takaisin Espoon kaupungin liikennesuunnitteluun. Sauri taas jatkaa organisaatioviestinnän parissa työelämän professorina Aalto-yliopistossa. Mutta on muitakin. On päivänselvää, että metron kehittymistä on seurattu ja patisteltu kaupunkien johdossa. Helsingissä Jussi Pajunen (kok.) tiesi varmasti alusta saakka, kuinka riskaabelista hankkeesta on kyse. Hänen seuraajansa Jan Vapaavuori (kok.) on luonnollisesti kiitollinen siitä, että länsimetro on avattu. Espoossa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä (kok.) on itsepintaisesti koko ajan puhunut mahdollisuuksista, kun taas likaisen työn ovat tehneet edesmennyt teknisen toimen johtaja – lahjusrikkomuksesta tuomittu – Olavi Louko sekä hänen työnsä jatkaja Olli Isotalo. Nerokkaasti metroyhtiön omistamat kaupungit eivät koskaan ole vaatineet Länsimetro-yhtiön hallitusta kunnolla tilille vaikka syitä olikin: LMOY:n hallituksille on aina myönnetty vastuuvapaus, myös kesän 2016 tapahtumien jälkeen, vaikka nimenomaan hallitusten pitäisi tietää missä mennään ja miksi. Kuten Länsimetro Oy:n sivuilta käy ilmi, istuu yhtiön hallituksessa omistajakaupunkien luottamushenkilöitä. Metron rakentumattomuutta on Helsingissä seurattu kaupungin liikennelaitoksen johtokunnassa. Tietystä eripurasta huolimatta luottamushenkilöiden kansoittama johtokuntakin on vain tyytynyt osoittamaan huolestuneisuutensa. Johtajansa Tuomas Rantanen (vihr.) ja Otso Kivekäs (vihr.) esimerkiksi, sekä Espoossa vaikuttava Länsimetro Oy:n hallituksen jäsen Jyrki Kasvi (vihr.), myöntävät ongelmat, mutta eivät halua uskoa kenestäkään pahaa, sillä eihän kukaan valtaa ja rahaa halua?

Julkinen keskustelu. Julkinen keskustelu. Julkinen keskustelu. Julkinen keskustelu. Julkinen… Siis mitä? Ehkä suurimman harmin rakennushanke on aiheuttanut käsityksellemme siitä, miten saavutamme asettamamme tavoitteet, sekä miten asioista puhutaan. Tavoitehan oli rakentaa lisää kaupunkia parantamalla joukkoliikennettä. Tähän ehkä päästään. Mutta milloin? Mitä se maksaa ja onko nyt aivan varma, että tavoitteisiin ei oltaisi päästy mitenkään muuten? Vastaus on, että me emme tiedä, muuta kuin sen, että meille luvattiin yhtä tuotetta ja yhteen hintaan, mutta saimme jokseenkin toista aivan toisenlaiseen hintaan. Väitän, että näin ei olisi tapahtunut jos useampi toimitus olisi lukenut selvityksiä, tutkimuksia ja asiakirjoja. Hälytyskelloja olisi ollut useampia ja paine kovempi. Nyt tämä kaikki tuli liian myöhään ja lisäksi niin, että samaan aikaan oli ihasteltava uutta junarataa. Tässä yhteydessä valtaa pitävien ihanuuksia painottava tiedottaminen saa ylivallan. Sekaisinhan siinä menee niin lukijat kuin asioista lopulta päättävät ja niistä kertovat.

Länsimetro on hieno, kenties paras maanalainen mitä rahalla saa. Ennen kuin juna sukeltaa Lauttasaaren jälkeen veden ali Espooseen kannattaa käydä ylhäällä viimeisellä Helsingin puoleisella asemalla ihastelemassa näkymiä. Kyllä, siellä näkyy meri, purjeveneet ja rivitalot. Tuskin missään päin maailmaa on tällaista. Koivusaren aseman jälkeen kannattaa miettiä metron tuomaa hyötyä Aalto-yliopiston kampukselle ja sieltä eteenpäin Urheilupuistoa, Ison omenan kauppakeskusta ja miksei myös Tapiolaa. Onhan siellä valtavasti mahdollisuuksia. Länsimetro hyödyttää monia ja lähentää esimerkiksi Helsingin Kalliota Lauttasaareen ja Espoon länsirannikkoon. Samalla on kuitenkin päätetty luopua Kamppiin ja muualle Helsingin keskustaan ajavista suorista bussiyhteyksistä. Espoossa onkin nyt laajoja alueita, joissa autokyyti on ainoa mahdollisuus, eikä se ollut länsimetron tarkoitus.

Aina kannattaa lukea.

Helsingin ja Espoon metrolinjaston laajenemisen ongelmat ovat rahanjaon vuoksi koko maan suru, mutta ennen kaikkea näiden kahden kaupungin mätäpaise. Tosiaalta ollaan tekemässä maailman hienointa ja turvallisinta maanalaista jo ennestään korkealuokkaiseen joukkoliikenteeseen, toisaalta on jo aiheutettu harmia kaiken politiikan uskottavuudelle. Mutta meren alla ja sen päällä suhaava metro on konkreettinen jokapäiväinen todiste, kun taas metrofiaskosta toiseen sitkeästi tarpovien luottamushenkilöiden ja virkahenkilöiden tulevaisuus on meidän äänestäjien muistin varassa. Journalismin tehtävä on muistuttaa viime mainitusta.

*** Tommy Pohjola on Journalistiliiton avustamana voittanut kaksi oikeudenkäyntiä. Ensimmäinen liittyi julkisuuslain aikarajoihin ja toinen, Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätökseksikin päätynyt ratkaisu, liittyy salattuihin asiakirjoihin sekä julkisen vallan ulkoistamiseen.

Mainokset

Niin, keitä näitä nyt on…?

grupp1 kopia

Krooninen ja alati paheneva vika vaiko normaalit käynnistysvaikeudet. Selityksistä ja selittelijöistä ei ainakaan ole pulaa.

Keskeyttäkää tehtävä, keskeyttäkää tehtävä! Käsky on annettu, mutta kuuleeko kukaan? Kenties kyseessä onkin vain nerokas kovaääninen juoni, jonka tarkoitus on ohjata kaupunkilaisten huomio toisaalle, kauas metrosotkujen pimeästä ja selvittämättömästä ytimestä.

Espoolainen tuttu tuli kysymään minulta, että mitähän v**ua nyt taas, mitä Espoossa tapahtuu? Oli matkustellut uudella metrolla sinne ja vähän tännekin. Ihmetteli tiistai-aamun härdelliä kun junat seisoivat eikä järjestävä seura saanut aikaiseksi kunnon tilannepäivityksiä, siis sellaisia, jotka olisivat tavoittaneet kännykkää räpläävät raivoisasti hermostuneet työmatkalaiset. Hänen varsinainen ihmetyksensä kohdistui kuitenkin Espoolaisiin päättäjiin.

– Jotenkin ymmärtää, että siellä joku painaa paniiikkinappulaa, mutta se, että monet näistä närkästyneitä lausuntoja antavista poliitikoista ovat niitä samoja tyyppejä, jotka aikaisemmila päätöksillään varmistivat tämän nyt käynnissä olevan sirkuksen, se suututtaa. Keitä näitä nyt on, Isotalo ja Sistonen ainakin. Täysi farssi!

Totesin, että jäljillä olet. On erikoista, että metroyhtiön hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja, asioiden ja selvitysten salaamaista puoltava henkilö, yks’kaks’ ajaakin tomerasti kaupunkilaisten asiaa.

”Olemme pyytäneet Helsingin seudun liikennettä arvioimaan, millä keinoilla julkinen liikenne saadaan Espoossa toimimaan mahdollisimman nopeasti”, sanoo Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo.

Entä onko länsimetron kitkaan reagoitu Helsingissä? Onhan kaupunki ison maksajan osassa. Ainakaan minun silmiini ei ole osunut kummoistakaan korkean tason referointia tai kritiikkiä. Kysymyshän kuuluu, että jos HSL kovan painostuksen alaisena tosiaan palauttaa lakkautettuja bussilinjoja, niin kuka ne maksaa? Maksavatko kaikki kuntayhtymän jäsenkaupungit? Kallistuvatko kaikkien kulkumuotojen matkaliput?

Katso myös: HSL:n hallitus 2018-

Niin, siis miten se päivä nyt sujui?

IMG_5550

Ihmettely jatkuu ensi viikolla, kun lomat loppuvat ja koulut alkavat.

Bussifirmojen pääluottamushenkilöiden viime viikolla antamien lausuntojen ja HSL:n tämän päiväisen tilannepäivityksen välillä on pientä ristiriitaa.

Lainaan alkuun lehdistötiedotetta: Metron laajentumisen tuoma liikenteen mullistus Helsingin seudulla täydentyi keskiviikkona 3.1.2018. Suurin osa Etelä-Espoon, Lauttasaaren ja eteläisen Kirkkonummen suorista bussireiteistä Helsingin keskustaan korvautuivat metroasemille vievillä liityntälinjoilla. Liityntäliikenteeseen siirrytään muun muassa siksi, että metron kanssa päällekkäinen bussiliikenne Helsinkiin olisi tarpeetonta ja kallista ylläpitää.

Nobina-konsernin pääluottamusmies Markus Jokikokko sekä Pohjola-konsernin varapääluottamusmies Niko Lehtimäki kertoivat noin viikko sitten, että Matinkylän uusi bussiterminaali on epäonnistunut rakennelma, jonka ongelmat eli ahtaus oli tiedossa jo viime syksynä kun terminaalia testattiin.

– Kun siellä on ruuhka-aikaan samanaikaisesti kymmeniä busseja ja Isossa Omenassa omalla autolla asioineita, ruuhkat ovat varmoja.
– Valokierto on niin lyhyt, että luvassa on jatkuvia bussijonoja.

Rajua kritiikkiä luottamusmiehiltä saa myös Matinkylän terminaali.

– Se on alun alkaen rakennettu aivan liian pieneksi ja ahtaaksi, Jokikokko tiivistää.
– Lähtölaitureilla bussien on ajettava niin lähelle lasiseinää, että eteen työntyvien sivupeilien ja lasin takana odottavien matkustajien väliin jää vain nyrkin kokoinen väli. Kuljettajien on oltava erittäin tarkkoina, ettei peilit työnny lasin läpi odotustilaan, Jokikokko huomauttaa.
– Laiturille ajo on senttipeliä ja esimerkiksi lähtölaituri ykköseen eivät bussit ilman vekslausta taivu, vuosi sitten koeajoja terminaalissa tehnyt Lehtimäki tietää.

Tänään illansuussa Helsingin Seudun Liikenne HSL kuitenkin kertoi, että ”Länsimetron liityntäliikenteen käyttöönotto on sujunut hyvin sekä aamu- että iltaruuhkassa.” Lisäksi ”Kuljettajat ovat omaksuneet hyvin uusien terminaalien käytön.”

 

Aina kannattaa lukea

Kaikille kenkää!

Tutkivaa journalismia parhaimmillaan”, kirjoittaa tupakkaprofessorinakin tunnettu Erkki Aurejärvi länsimetro-kirjan esittelyssä.

Osta kirja verkkokaupasta tai ota yhteyttä tpohjol5@gmail.com

Hävisin, mutta voittiko oikeus?

kivi

Onko se julkisuuslaki siellä vasemmassa yläkulmassa, itsepäinen pahus?

Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt valituksen, joka koskee Länsimetro Oy:n salassapidettäväksi määrättyä selvitystä.

Tein alkukesästä tietopyynnön, johon Espoon kaupunki vastasi kieltävästi. Valitin Helsingin hallinto-oikeuteen. Tuomioistuimen päätös on annettu torstaina 9.11.2017. Minulle posti toi sen eilen.

HHO_päätös_141117 dnro 05152/17/1203

Taustaa

Metroyhtiön selvitys käynnistettiin keväällä 2016 ja se valmistui keväällä 2017. Selvityksen tekeminen maksoi 30 000 euroa, kaupunkilaisten rahaa. Tämän tiedämme selvityksestä:  Lähdemateriaalina on käytetty toisaalta täysin julkista aineistoa kuten kaupunginvaltuustojen, kaupunginhallitusten, lautakuntien ja jaostojen päätösasiakirjoja. Selvitysmiehet ovat myös haastatelleet lukuisia metrohankkeessa mukana olleita ja siellä edelleen työskenteleviä henkilöitä. Toisaalta siihen kerrotaan sisältyvän myös tietoa, jonka voi luokitella liikesalaisuuksiksi. Silti selvitys on kokonaan salattu – kansilehtiä myöten. Salauspäätöksen on tehnyt metroyhtiön hallitus.

Espoon kaupunki käynnisti toukokuussa 2017 oman selvityksensä kesän 2016 tapahtumista. Selvitys julkistettiin lokakuussa. Selvityksestä on laadittu erillinen lausunto. Lausunnon mukaan kaupungin selvityksen pohjalta ei voi päätellä miten hyvin tai huonosti tieto on kulkenut metroyhtiön hallituksen ja yhtiön johdon välillä eikä sitä, miten ja mikä tieto on liikkunut hallituksen ja omistajien välillä.

Länsimetro Oy:n salattu selvitys on ollut kaupungin käyttämien tilintarkastajien käytössä.

Selvitysraportti_Länsimetro_EY_ final

Tilintarkastaja on ulkopuolinen (Ernst & Young). Toimeksianto eli selvityksen tekeminen on kuitenkin tullut kaupungilta. Oikeuskirjallisuuden mukaan tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki se aineisto mikä on ollut kaupungin toimeksiannosta työskennelleiden selvittäjien käytössä, on kaupungin aineistoa. Näin metroyhtiön salainen selvitys olisi julkinen asiakirja.

Entä hyvä hallinto?

Hallinto-oikeuden lähtökohta on se, että kaupunginjohtaja puhuu totta väittäessään, että hänellä ei ole tietopyynnön kohteena olevaa asiakirjaa. Oikeudella ei ole syytä epäillä valehtelua.

Missä Länsimetro Oy:n oma selvitys on? Säilytetäänkö sitä kassakaapissa kaukana jossakin kellarissa? Tuskin. On itse asiassa vaikea kuvitella, että selvitys ei löytyisi Olli Isotalon työtietokoneelta. Isotalo on Espoon teknisen toimen johtajan, kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän läheinen työtoveri. Virkamies. Isotalo on myös metroyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Ei vain ole uskottavaa, että Espoon kaupunginjohtajalla ei olisi tietoa metroyhtiön selvityksen sisällöstä tai että hän ei helposti saisi sitä sähköpostiinsa.

Tuomioistuin voisi halutessan jalkautua ja tehdä tarkastuksen Espoossa. Näin ei kuitenkaan tehdä.

Todistustaakka on minulla, valituksen tekijällä. Hävisin tämän erän.

Episodin huutomerkki onkin siinä, miten kaupunki kertoo soveltavansa julkisuuslakia ja noudattavansa hyvää hallintoa. Yhtiöoikeuden asiantuntuntija on lausunnossaan selkeä: Kaupungin selvityksessä on puutteita. Metroyhtiön hallitus kokoontui viime kriisivuonna peräti 29 kertaa ja näistä kokouksista kaupunkilaisille kerrotaan vain, että tieto on kulkenut ja että se ei ole kulkenut. Epämääräistä, mutta nerokasta. Näistä lähtökohdista ulkopuolinen asiantuntijakaan, sellainen arvostettu Manne Airaksinen todella on, eo pysyty sanoomaan juuta eikä jaata vastuukysymyksistä. Tämä taitaa olla se syy, miksi kaupunginjohtajat Vapaavuori ja Mäkelä nyt voivat sanoa julkisuuteen, että lisäselvityksen tarvetta ei ole.

Roschier Airaksisen lausunto

Mihin tämä kaikki liittyy?

Suomen Kuvalehti uutisoi eilen 14.11., että valtioneuvoston kanslia on ilmoittanut peruvansa julkisuuslain laajentamista koskevan tutkimushankkeen.

SK:n mukaan hanketta oli perusteltu sillä, että yhä enemmän julkishallinnon tehtäviä ja palveluita siirtyy viranomaiskoneiston ulkopuolelle, jonne viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta määräävä laki ei ulotu. Läpinäkyvyyden puute on noussut esille julkisuudessa muun muassa rajusti budjettinsa ja aikataulunsa ylittäneen Länsimetro-yhtiön tapauksessa. Lehti jatkaa: Syyskuussa julkaistun hakuilmoituksen mukaan valtioneuvoston kanslia halusi tutkijoiden selvittävän, miltä osin ja millä tavoin julkisuuslain soveltamista tulisi laajentaa. Hanketta kuvailtiin kiireelliseksi, koska yhtiöittäminen on esillä hallituksen hankkeissa.

”Selvityksellä on myös vahvaa poliittista painoarvoa, sillä julkisuuslailla on suuri merkitys median toimintaedellytysten ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien sekä tehokkaan korruption torjunnan kannalta”, hakuilmoituksessa todetaan.

Oikeusministeriö ei ole vielä nostanut käsiään pystyyn, mutta SK:n mukaan varsinaista valmistelua julkisuuslain muuttamiseksi ei ole kuitenkaan käynnissä, joten ”kuntien Länsimetro-tyyppiset tapaukset ovat tuskin pian tulossa suuremman läpinäkyvyyden piiriin. ”

Suomi, juhlavuosi 2017.