Olen joskus aikaisemmin viitannut Paavo Raution Hesarin pääkirjoitussivulle viime kesänä kirjoittamaan tekstiin. Se käsittelee EU:n pankkikriisiä ja… niin, junaa jota ei voi pysäyttää. Huomasin että muokkaamalla muutamia sanoja, lauseita ja virkkeitä se käsittelee automaattimetroprojektia. 😉 Sormeilemani kohdat on kursivoitu, ja alkuperäinen artikkeli löytyy yllä olevasta linkistä.
Sveitsiläinen kirjailija Rolf Dobelli luettelee kirjassaan Selkeän ajattelun taito erilaisia ajatusvirheitä ja -harhoja, joita ihmiset tekevät. Euroopan velkakriisin hoitotavassa on vahvoja viitteitä ”uponneiden kustannusten harhasta”.
”Uponneiden kustannusten harha iskee erityisesti silloin, kun olemme jo investoineet poikkeuksellisen paljon esimerkiksi rahaa, rakkautta, energiaa tai aikaa. Investoitu raha muuttuu perusteluksi jatkaa, vaikka objektiivisesti tarkasteltuna siinä ei olisi mitään järkeä. Mitä enemmän on investoitu ja mitä suuremmat ovat menetetyt kulut, sitä kovempi on paine jatkaa projektia.”
Automaattimetroprojektin hoitotapa valittiin kriisin kärjistyttyä äkillisesti vuonna 2010. Sen jälkeen on neukkareissa ympäri kaupunkia ja välillä ulkomaillakin syöty kampaviinereitä oikein urakalla.
Tunnelmat ovat useasti olleet kuumat ja puhe suoraa. Kaupunkilaisille näytelmä on kuitenkin näyttäytynyt farssina jonka punainen lanka on salamyhkäisyys ja jopa salailu.
Helsingin kaupunginvaltuusto oli jo luvannut kasapäin rahaa, mutta kokouksiin osallistuneet tiesivät, että potti ei riitä mihinkään. He pelkäsivät, että koko projekti on muutaman päivän päässä romahduksestaan.
Näissä tunnelmissa meni tovi, kun virkamiehet ja ehkäpä jokunen poliitikkokin päättivät kasvattaa summaa huomattavasti. Valtuusto tuli sitten tuosta vain mukaan hätiin.
Tapahtumat vyöryivät kuitenkin eteenpäin vauhdilla. Paniikki levisi edelleen ja Länsimetro joutui vaaravyöhykkeeseen.
Kriisin todettiin leviävän tulipalon lailla ja hätäratkaisuja etsittiin.
Tukisummia kasvatettiin ja propagandakoneisto alkoi työntää julkisuuteen toinen toistaan höpömpiä tiedotteita.
Kevään, kesän, syksyn ja talven kokoukset ja niitä seuranneiden ratkaisujen olisi kuvitellut muokkaavan kaupunilaisten käsitystä asioiden hoidosta.
Luotiin perusta sille, että automaatti voidaan pelastaa.
Nyt kun kriisi vain jatkuu, HKL etenee kaiken lisäksi kohti tiiviimpää liittoutumaa. Pääkaupunkiseudulle sommitellaan uusia liikenneyhtiöitä joiden toiminnasta ei juurikaan ulospäin kerrota .
Tapahtumat eivät juurikaan ole liikuttaneet poliittista kenttää ja kansalaismielipidettä. HKL:n kriisi kuitenkin jatkuu.
Dobelli ottaa jokapäiväisestä elämästä tätä toimintatapaa kuvaavia esimerkkejä: ”Olemme ajaneet jo niin pitkälle . . .” ja ”Olen jo lukenut niin monta sivua tätä kirjaa . . .”
Uponneiden kustannusten harhaa pitää yllä Dobellin mukaan harha johdonmukaisuudesta. On johdonmukaista jatkaa valitulla tiellä, sillä projektin keskeyttäminen aiheuttaisi ristiriidan ja ”ristiriidat ovat kauhistus”.
Nähtävästi päättäjät ajattelevat, että he menettävät johtajan arvovaltansa, jos he suunnan äkkimuutoksella tunnustavat toimineensa pitkään järjettömästi. Äkkimuutoksen ja oman avuttomuuden myöntämisen pelätään aiheuttavan valtavaa tuhoa. Väite voi olla totta, mutta aivan varmasti totta on se, että äkkinäiseen reaktioon viittaaminen on fiksulta näyttävä peruste jatkaa sillä uralla, jolle on jouduttu.
Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun päättäjät suojelevat aiemmin tekemiään ratkaisuja, vaikka tietävät niiden ongelmallisuuden.
Ranska ja Britannia päättivät kehittää yliäänikone Concorden osoittamaan maiden lentokoneosaamista. Projekti jatkui, vaikka laskelmat toisensa jälkeen osoittivat, että matkustajakoneesta ei tule koskaan kannattava. Ranska ja Britannia jatkoivat eteenpäin ja investoivat lisää – vain säilyttääkseen maineensa ja kuvan johdonmukaisuudesta.
”Järkiperäinen päätöksenteko tarkoittaa, että olet välittämättä menneistä kuluista. On aivan sama, mitä on jo investoitu; ainoa mikä merkitsee on nykyisyys ja arvio tulevaisuudesta”, Dobelli kirjoittaa.