Sehän kertoo metrosta!

Olen joskus aikaisemmin viitannut Paavo Raution Hesarin pääkirjoitussivulle viime kesänä kirjoittamaan tekstiin. Se käsittelee EU:n pankkikriisiä ja… niin, junaa jota ei voi pysäyttää. Huomasin että muokkaamalla muutamia sanoja, lauseita ja virkkeitä se käsittelee automaattimetroprojektia. 😉 Sormeilemani kohdat on kursivoitu, ja alkuperäinen artikkeli löytyy yllä olevasta linkistä.

Sveit­si­läi­nen kir­jai­li­ja Rolf Do­bel­li luet­te­lee kir­jas­saan Sel­keän ajat­te­lun tai­to eri­lai­sia aja­tus­vir­hei­tä ja -har­ho­ja, joi­ta ih­mi­set te­ke­vät. Eu­roo­pan vel­ka­krii­sin hoi­to­ta­vas­sa on vah­vo­ja viit­tei­tä ”u­pon­nei­den kus­tan­nus­ten har­has­ta”.

”U­pon­nei­den kus­tan­nus­ten har­ha is­kee eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun olem­me jo in­ves­toi­neet poik­keuk­sel­li­sen pal­jon esi­mer­kik­si ra­haa, rak­kaut­ta, ener­giaa tai ai­kaa. In­ves­toi­tu ra­ha muut­tuu pe­rus­te­luk­si jat­kaa, vaik­ka ob­jek­tii­vi­ses­ti tar­kas­tel­tu­na sii­nä ei oli­si mi­tään jär­keä. Mi­tä enem­män on in­ves­toi­tu ja mi­tä suu­rem­mat ovat me­ne­te­tyt ku­lut, si­tä ko­vem­pi on pai­ne jat­kaa pro­jek­tia.”

Automaattimetroprojektin hoi­to­ta­pa va­lit­tiin krii­sin kär­jis­tyt­tyä äkil­li­ses­ti vuon­na 2010. Sen jälkeen on neukkareissa ympäri kaupunkia ja välillä ulkomaillakin syöty kampaviinereitä oikein urakalla.

Tun­nel­mat ovat useasti olleet kuu­mat ja pu­he suo­raa. Kaupunkilaisille näytelmä on kuitenkin näyttäytynyt farssina jonka punainen lanka on salamyhkäisyys ja jopa salailu.

Helsingin kaupunginvaltuusto oli jo lu­van­nut kasapäin rahaa, mut­ta ko­kouk­siin osal­lis­tu­neet tie­si­vät, et­tä pot­ti ei rii­tä mi­hin­kään. He pel­kä­si­vät, et­tä koko projekti on muu­ta­man päi­vän pääs­sä ro­mah­duk­ses­taan.

Näis­sä tun­nel­mis­sa meni tovi, kun virkamiehet ja ehkäpä jokunen poliitikkokin päät­ti­vät kas­vat­taa sum­maa huo­mat­ta­vas­ti. Valtuusto tu­li sitten tuosta vain mu­kaan hä­tiin.

Ta­pah­tu­mat vyö­ryi­vät kui­ten­kin eteen­päin vauh­dil­la. Pa­niik­ki le­vi­si edelleen ja Länsimetro joutui vaaravyöhykkeeseen.

Krii­sin to­det­tiin le­viä­vän tu­li­pa­lon lail­la ja hä­tä­rat­kai­su­ja et­sit­tiin.

Tu­ki­sum­mia kas­va­tet­tiin ja propagandakoneisto alkoi työn­tää julkisuuteen toinen toistaan höpömpiä tiedotteita.

Ke­vään, kesän, syksyn ja talven ko­kouk­set ja nii­tä seu­ran­neiden ratkaisujen olisi kuvitellut muok­kaa­van kaupunilaisten käsitystä asioiden hoidosta.

Luo­tiin pe­rus­ta sil­le, et­tä automaatti voidaan pelastaa.

Nyt kun krii­si vain jat­kuu, HKL ete­nee kai­ken li­säk­si koh­ti tii­viim­pää liit­tou­tu­maa. Pääkaupunkiseudulle som­mi­tel­laan uusia liikenneyhtiöitä joiden toiminnasta ei juurikaan ulospäin kerrota .

Ta­pah­tu­mat eivät juurikaan ole lii­kut­ta­neet po­liit­tis­ta kent­tää ja kan­sa­lais­mie­li­pi­det­tä. HKL:n kriisi kuitenkin jat­kuu.

Do­bel­li ot­taa jo­ka­päi­väi­ses­tä elä­mäs­tä tä­tä toi­min­ta­ta­paa ku­vaa­via esi­merk­ke­jä: ”O­lem­me aja­neet jo niin pit­käl­le . . .” ja ”O­len jo lu­ke­nut niin mon­ta si­vua tä­tä kir­jaa . . .”

Upon­nei­den kus­tan­nus­ten har­haa pi­tää yl­lä Do­bel­lin mu­kaan har­ha joh­don­mu­kai­suu­des­ta. On joh­don­mu­kais­ta jat­kaa va­li­tul­la tiel­lä, sil­lä pro­jek­tin kes­keyt­tä­mi­nen ai­heut­tai­si ris­ti­rii­dan ja ”­ris­ti­rii­dat ovat kau­his­tus”.

Näh­tä­väs­ti päät­tä­jät ajat­te­le­vat, et­tä he me­net­tä­vät joh­ta­jan ar­vo­val­tan­sa, jos he suun­nan äk­ki­muu­tok­sel­la tun­nus­ta­vat toi­mi­neen­sa pit­kään jär­jet­tö­mäs­ti. Äk­ki­muu­tok­sen ja oman avut­to­muu­den myön­tä­mi­sen pe­lä­tään ai­heut­ta­van val­ta­vaa tu­hoa. Väi­te voi ol­la tot­ta, mut­ta ai­van var­mas­ti tot­ta on se, et­tä äkkinäiseen reak­tioon viit­taa­mi­nen on fik­sul­ta näyt­tä­vä pe­rus­te jat­kaa sil­lä ural­la, jol­le on jou­dut­tu.

Tä­mä ei oli­si en­sim­mäi­nen ker­ta, kun päät­tä­jät suo­je­le­vat aiem­min te­ke­miään rat­kai­su­ja, vaik­ka tie­tä­vät nii­den on­gel­mal­li­suu­den.

Rans­ka ja Bri­tan­nia päät­ti­vät ke­hit­tää yli­ää­ni­ko­ne Con­cor­den osoit­ta­maan mai­den len­to­ko­neo­saa­mis­ta. Pro­jek­ti jat­kui, vaik­ka las­kel­mat toi­sen­sa jäl­keen osoit­ti­vat, et­tä mat­kus­ta­ja­ko­nees­ta ei tu­le kos­kaan kan­nat­ta­va. Rans­ka ja Bri­tan­nia jat­koi­vat eteen­päin ja in­ves­toi­vat li­sää – vain säi­lyt­tääk­seen mai­neen­sa ja ku­van joh­don­mu­kai­suu­des­ta.

”­Jär­ki­pe­räi­nen pää­tök­sen­te­ko tar­koit­taa, et­tä olet vä­lit­tä­mät­tä men­neis­tä ku­luis­ta. On ai­van sa­ma, mi­tä on jo in­ves­toi­tu; ai­noa mi­kä mer­kit­see on ny­kyi­syys ja ar­vio tu­le­vai­suu­des­ta”, Do­bel­li kir­joit­taa.