Loppua ei näy

Helsingin käräjäoikeudessa päättyi tänään potentialisesti rahakas riita korvauksista. Siinä metron laitetoimittaja Siemens ja automaattimetroa puuhaillut HKL kiistelivät sadoista miljoonista euroista. Käräjäoikeus teki tuntuvasti enemmän kuin puolitti kiistan, mistä voinee tehdä sekä sen johtopäätöksen, että tämä on veronmaksajalle kohtuullisen hyvä asia ja myös sen, että ei todellakaan ole.

Tätä kirjoittaessani ovet hovioikeuteen ovat avoinna. Olisi yllättävää, jos hoviin ei mennä.

Harva muistaa koko Helsingin metrosotkua. Se kuitenkin niin sanotusti laitettiin tulille yli 60 vuotta sitten, kiehui kunnolla 70-luvun lopun ja 80-luvun lahjusoikeudenkäynneissä ja lämmitettiin jälleen kiehuvaksi vuosina 2012–2017. Silloin syksyllä Länsimetro viimeinkin aukesi matkustajaliikenteelle. Aikaa on siis kulunut ja yhteiskunnan rahaa palanut enemmän kuin yksikään metroasioista päätöksiä tehnyt luottamushenkilö, virkamies, konsultti, rakentaja, asuntokauppias tai automyyjä vieläkään osaa arvioida. Arvioita kuitenkin on riittänyt. Joissain arvioissa kaikki on joka tapauksessa ollut halpaa kuin saippua ja hyödyt hulppeita, kaukana tulevaisuudessa kerättäviä voittoja.

Lisäksi on muita projekteja, jotka vievät ihmisten huomion. On Raidejokeria, uutta jähallia, liikennelaitoksen yhtiöittämistä, Kruuvuoren siltaa, Sörnäisten tunnelia ja niin edelleen. Metrosotkut unohtuvat.

Olin aikaisemmin usein paikalla kun Helsingin käräjäoikeudessa kuultiin henkilöitä, jotka olivat keskeisessä asemassa automaattimetroa ja Länsimetroa rakennettaessa. Tätä ennen olin vuosien ajan usein siellä ja täällä kun erilaisia metropäätöksiä tehtiin, päätösehdotuksista keskusteltiin, kritiikkiä pureskeltiin ja asiakirjoja ei annettu julkisuuteen milloin mihinkin vedoten. Sitten mentiin myös oikeuteen. KHO puuttui, vuosia kestäneen prosessin jälkeen, vuosikirjapäätöksessään HKL:n ja Siemens tapaan salata asiakirjoja. Nämä useat kymmenet reklamaatiot, jotka halusin julki ja jotka oikeuden päätöksellä todellakin ovat julkisia asiakirjoja, olivat mielestäni aivan keskeisiä dokumentteja. Niistä käy hyvin selvästi ilmi miten pahoissa ongemissa metrohanke oli jo aivan alkumetreillä. Ajatukseni oli, että tuomalla reklamaatiot julkisuuteen kalliille hölmöilylle saadaan nopea päätös.

Toisin kävi.

Voitin oikeudessa, mutta kaupunkilaiset – ja yleensä veronmaksajat hävisivät.

Metrohanke kaikkine haaroineen on maksanut useita satoja miljoonia euroja enemmän kuin sen missään arviossa piti maksaa. Myöhästyminen lasketaan useissa vuosissa.

Mainehaitta lienee mittaamaton.

Ilon kautta eteenpäin! Eiku…

Maaliskuun viimeinen päivä saatiin oikeuden päätös, joka jäi koronauutisoinnin varjoon.

Kaupunkilaisten omistama HKL iloitsee siitä, että sillä oli Helsingin käräjäoikeuden mukaan oikeus purkaa metron automatisoinnista tehty sopimus: ”Yhteiskunnan kannalta hyvä asia.”

Käräjäoikeus ei tietenkään ota kantaa päätöksensä hyvyyteen. Se on, no, vain päätös. Päätöksen mukaan jo vuosia kestänyt oikeuskiista jatkuu.

Helsingin käräjäoikeuden tiedote: Välituomio metron automatisointia koskevassa sopimuskiistassa

HKL ei omassa tiedotteessaan mainitse sitä yhteisen ajan ja rahan tuhlausta, jota se itsepintaisesti harrasti monen vuoden ajan: Sopimus tehtiin, vanhoja junia lähdettiin automatisoimaan ja laituriovia rakentamaan. Kuten oikeuskin toteaa, tähän tanssiin tarvittiin muitakin.

Kustannus kuljettajattomasta metrosta, siis joukkoliikennevälineestä, jonka kaupunki osti, mutta ei saanut, nousee satoihin miljooniin euroihin. Lopullista laskelmaa on hankala tehdä, sillä oikeuskiista jatkuu. Se on joka tapauksessa huima. Maksajia ovat metron käyttäjät, kaupunkilaiset.

Hesarissa hanketta ja oikeuden päätöstä kuvaillaan näin:

Automaatti­metro oli valtava hanke, joka meni täysin pieleen – näin oikeus löysi ratkaisevat virheet

Kirjoitin Journalistiin siitä, mitä oikeuskiista merkitsee tiedonvälityksen kannalta.

Käräjäoikeudessa kuultiin todistajana HKL:n entistä toimitusjohtajaa Matti Lahdenrantaa. Myös hän kertoi oikeudessa, että Helsingissä projektin johto oli köykäinen.

Seurasin viime vuoden kesällä päättynyttä oikeudenkäyntiä mielenkiinnolla. Ajattelin, että vaikka oikeussaliin ei kutsuttaisi todistajaksi yhtäkään niistä poliittisista päättäjistä, jotka automaattisopimusta edistivät, ja joiden piti valvoa projektin etenemistä, olisi salissa joka tapauksessa monia hankkeessa keskeisiä henkilöitä kertomassa siitä, mikä meni pieleen.

Aika paljon meni pieleen, heti hankkeen alussa. Sen vahvisti molempien osapuolten todistajat.

Vaikeudet olivat projektijohdon tiedossa. Käytännössä ja ulospäin se silti vakuutti asioiden olevan kunnossa.

Automaattimetroprojektia vietiin ongelmista huolimatta eteenpäin Helsingin ja Espoon poliittisessa päätöksenteossa.

Automaattimetro liittyy Länsimetron rakentamiseen. Espoossakin metroa edistettiin vaikeuksista ja kohonneista kustannuksista huolimatta. Lyhyistä asemalaitureista ei luovuttu.

Tietoa poliitikoilla ja virkamiehillä oli. Projektin oma seuranta tuotti jatkuvasti virheilmoituksia. Tiedot kerrottiin eteenpäin. Myös media kirjoitti hankkeen etenemisestä.

Valtuustoissa tietoon suhtauduttiin osin paheksuvasti ja ihmetellen, mikä ilmenee esimerkiksi Helsingin kaupunginvaltuuston keskutelupöytäkirjoista ja kaupunginhallituksen ja sen alaisen konsernihallinnon päätösasiakirjoista. Myös journalistien esiin tuomia tietoja epäiltiin.

Automaattimetrohankkeen annettiin silti edetä vuosia ennen kuin sopimus Siemensin kanssa vasta 2015 purettiin.

Kokemusta on!

Joitakin vuosia sitten Länsimetron silloinen toimitusjohtaja esitteli uusien metroasemien taidetta Espoon kaupunginvaltuustossa. Ei siinä mitään. Kaunista tulisi. Se vain vähän särähti korvaan, että toimari oli nimenomaan pyydetty valtuustoon selittämään miten on mahdollista, että metroliikenteen aloittamista oli jälleen siirretty ja sen, miksi kaikki kuitenkin maksaa niin julmetun paljon enemmän?

Mutta se taide siis, sitä siellä valtuustossa sitten esiteltiin.

Toimitusjohtaja siirrettiin nopeasti muihin tehtäviin.

Tänään metroyhtiö kertoi, että Koivusaaren metroasema suljetaan ensi kesänä pariksi kuukaudeksi kun tämän meren rannalla sijaitsevan taide-aseman betonilaiturin halkeamat on korjattava. Kustannusarvio: 800.000 euroa.

Koivusaaren upouusi metroasema suljetaan, lattiasta paljastuneet halkeamat vaativat lähes 800 000 euron korjausoperaation

Helsinki ja Espoo eli kaupunkilaiset omistavat Länsimetron.

Uutinen Koivusaaren kohtalosta tulee sattumalta samaan aikaan kun Helsingin kaupunginvaltuusto keskustelee (13.2) M100-metrojunien päivittämisestä. Hanke on kallistunut noin neljällä miljoonalla eurolla.

Tämä rahapyyntö taas tulee samaan aikaan kun Lauttasaaren kaukalon tekojäähanke uhkaa siirtyä talvelle 2021. Projekti käynnistyi Helsingin valtuustossa yli vuosi sitten, hanke kilpailutettiin ja tilattiin kesällä 2019, mutta jotenkin vasta viime joulukuussa ilmeni, että sähköt eivät riitä. Hankkeesta on ollut yllättävän vaikeaa saada tietoa. Kun sitä sitten saa, pahoittelee kaupunki hitautta sillä, että ”hanke on niin pieni”. No, 600 000 euroa tähän oli varattu.

Miten Lauttasaaren kaukalon tekojäähanke liittyy Koivusaaren metroasemaan tai metrojunien korjaamiseen?

Hankkeita yhdistää raha. Valtuustojen esittelyteksteissä on luvattu yhtä, mutta käytännössä tehty toista.

Hankkeita yhdistää rakentamisen venyminen. On annettu aikatauluja eikä niitä ole noudatettu.

On vielä eräs rakennushanke, joka on syytä mainita siks, että siitäkin keskustellaan keskiviikkona maailman toimivimman kaupungin valtuustossa. Garden Helsinki maksaa toteutuessaan arvion mukaan 700 miljoonaa euroa.

Riippumatta siitä, kuka minkäkin osuuden maksaa, ovat summat huikeita. Vähän epäilyttää. Kokemusta julkisen ja yksityisen rahan yhdistämisestä, kilpailuttamisesta, projektinjohtamisesta, rakentamisesta ja viestinnästä kun on kerätty metron automatisoinnista & Länsimetrosta, Koivusaaren asemalta ja lopulta myös ”vähäisestä” Lauttasaaren tekojäähankkeesta.

Niin siinä sitten kävi

Espoossa henkilöautolla ajetaan enemmän kuin pitäisi, vaikka Länsimetron myötä juuri näin ei pitänyt käydä.

Autoilun suosio kasvoi Espoossa länsimetron avautumisen jälkeen – ”Metron avautumista on katseltu ruusunpunaisilla laseilla”, kirjoittaa HS. Lehti käyttää lähteenään HSL:n omaa tutkimusta.

Uutinen ja tutkimustulos ei voi yllättää, sillä suunta on varmasti ollut jo kauan Helsingin ja Espoon omistaman metroyhtiön tiedossa ja sitä kautta myös luottamushenkilöiden. Espoossa kaikki muu kaupunkisuunnittelu kun on lähtenyt sitä, että kaikkialle on päästävä autolla samalla kun seudun joukkoliikenteen keihäänkärjeksi suunniteltu Länsimetron (ja koko metron automatisointi) liikenteen aloitus myöhästyi usealla vuodella. Kaikesta tästä maksetaan nyt sitä hintaa, jonka HSL tutkimuksessaan toteaa.

Automaattimetrosta, vielä. Helsingin käräjäoikeudessa muhii se kiista, jonka osapuolet Siemens ja Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki ja Länsimetro Oy toivovat kaupunkilaisten unohtaneen. Osapuolet vaativat toisiltaan satoja miljoonia euroja – siis jo käytettyjen varojen ja hukatun poliittisen pääoman lisäksi. Käräjän päätös tullee pian vuoden vaihteen jälkeen.

Tykitystä käräjäoikeudessa

Helsingin käräjäoikeuden sali 516 on yhdeksän kuukauden istunnon jälkeen tyhjentynyt kansioista. Jäljellä on vähän kuplavettä.

Fnurror på tråden eli kommunikoinnissa pientä hiertoa… missä paperit… kuka vastasi mistäkin… Kysymyksiä on edelleen paljon. Kesä välissä. Sitten kallis tanssi jatkuu.

Tänään Helsingin käräjäoikeudessa päättyi yhdeksän kuukautta kestäneen kiistan käsittely. Arvosana eli tuomio tässä viimeisimmässä automaattimetron näytöksessä tullee alkuvuodesta 2020. Sen jälkeen, näin kuuluu kummankin osapuolen arvio, mennään hoviin.

Ei tarvinne selostaa mistä kaikesta tässä kaikessa on kyse paitsi kertoa se, että julkisessa hankinnassa on pyöritelty satoja miljoonia euroja, ns. muiden rahoja ja se, että pieleen menneen hankinnan oikeudenkäyntiä ei ole ollut seuraamassa kuunteluoppilaana yksikään niistä luottamushenkilöistä tai virkahenkilöistä Helsingissä, Espoossa tai valtiolla jotka päätöksiä tekivät.

Yrittäessäni oiken kunnolla tiivistää päässäni noin sataan isoon kansioon sisältyvät oikeudenkäyntiasiakirjat ja kuulemieni todistajien kertomukset, päädyn siihen samaan kuin kotikaupunkini liikennelaitos-liikelaitoksen juristit, että HKL todellakin ajatteli ostaneensa Siemensiltä automaattimetron periaatteella Avaimet käteen. Oikeudessa taas on kuultu Siemensin toimesta – ja varsinkin hankintasopimuksen lisäkirjeisiin liittyen – että vastuu vanhojen metrojunien keskinäisten eroavaisuuksien korjaamisesta on yksinomaan HKL:n. Siemensin tulkintaa tukee myös aikaisempi oikeuskäytäntö. Raskauttavaa minun mielestäni on se, että HKL käytti omien tarjousasiakirjojensa laatimiseen maailmalla ilmeisen arvostettua saksalaista professori Jörg Shütteä, joka nyt oikeudessa ja Siemensin todistajana on kertonut, että HKL on ymmärtänyt vastuunsa aivan väärin.

Siispä vielä kerran:

Tiivistykseni saattaa siis olla harhaa, sillä tarjousasiakirjoissa onkin HKL:n omasta toimesta määritelty se, mikä sen oma vastuu hankinnasta on. Ja se on ilmeiseti merkittävästi laajempi kuin mitä kaupungin yhtiö itse kertoo.

Ei ollut mitään avaimia tarjolla, käsiä ehkä.

Torstaina oikeustalon yleisötiloissa ei näytetty videolla meren aalloissa hapuilevaa pukumiestä…

Käsitykseni edellä mainitun saksalaisen professorin merkityksestä vyyhdessä taas pysyy ja vankistuu. En enää ihmettele, että häntä ei aikoinaan HKL:n eli kaupungin toimesta saatu haastateltavakseni.

Eräs toinen seikka. Jossain toisessa yhteydessä maailman pohjoisimman metron modernisointi ja laajeneminen mukaan lukien Länsimetro olisi ollut todellinen fanfaarien paikka. Sitähän se ei ollut. HKL:n toimitusjohtaja eläköityi hiljaisuudessa kun kovasti himoitsemansa automaattimetroprojekti ajautui peruuttamattomiin ongelmiin ja julkisuuteen vaadittiin yhä useammin tapahtumien selittäjää, Länsimetro Oy:n toimitusjohtajaa vaihdettiin kesken katastrofia ja Helsingissä vaativan liikennehankkeen vetäjänä profiloitunut apulaiskaupunginjohtaja ei päässyt puolueensa johtopaikalle.

… mutta perjantaina hän olikin takaisin omalla paikallaan.

Länsimetron suurena päivänä, siis silloin kun matkustajaliikenne Matinkylään viimeinkin alkoi vetovastuuseen päässyt Helsingin uudehko kaupunginjohtaja lähinnä kiirehti pois avajaisseremonioista. Kenties vähän kiusaantuneena, sillä eihän edellinenkään erityisesti ilakoinut käynnissä olevalla metroprojektilla. Muutenkin virallinen liturgia juhlapäivänä oli esimerkiksi matkustajaliikennettä suunnittelevan Helsingin Seudun Liikenteen HSL:n toimesta pientä verrattuna siihen, mitä se muuten varmasti olisi ollut. Juhlat olivat vaatimattomat suhteessa siihen, miten samppanjalasien kilistelyllä ja korulauseilla projektiin lähdettiin.

Tästä tulikin mieleeni.

Hämmentävää oikeussalissa 516 on ollut sen asian ymmärtäminen, että HKL:n hankintaan vihkiytynyt projektijohto on ollut niin ohut ja sen lisäksi sisäisesti riitainen. Tästä asiasta oli jo vuosia sitten viitteitä ja kirjoitinkin niistä lehteen.

”Lahdenrannalla projektin todellisuus ei ilmeisesti ollut aivan tiedossa” ja ”me haluttiin varmaan kaikki olla sankareita.” Ensin mainittu lainaus on peräisin Siemensin loppulausunnosta tänään, jälkimmäinen HKL:n entisen toimitusjohtaja Matti Lahdenrannan omasta todistelusta aikaisemmin. Hämmentävää, eikö?

HKL:n mukaan Siemens vaikeutti ihan kaikkea tekemistä ja syy epäonnistumiseen on sen.

Eräs Siemensin hälyttävimpiä huomioita on HKL:n käytännössä olematon operointikonsepti. Siis se dokumentaatio, joka ohjaa metroradan toimintaa: Miten toimitaan kulloisessakin tilanteessa. Jos tämä oli hankkeen lähtökohta, niin minkälaista informaatiota on annettu luottamushenkilöille Helsingissä ja Espoossa? Tietoa kuitenkin koko ajan tihkui myös julkisuuteen.

Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunto 2013: https://www.oikeusasiamies.fi/fi/-/oikeusasiamies-metroliikenteen-turvallisuustakeista-tulisi-saataa-lailla

Turvallisuuskäytännöistä teki havaintoja myös Onnettomuustutkintakeskus – kolme vuotta myöhemmin: https://turvallisuustutkinta.fi/fi/index/tutkintaselostukset/raideliikenneonnettomuuksientutkinta/tutkintaselostuksetvuosittain/2016/r2016-04metrojunientormaaminenhelsinginitakeskuksessa27.7.2016.html

Automaattimetroprojektin lähtokohtien haastavuutta kuvaili todistajana kuultu Jörg Shütte käräjäoikeudessa keväällä 2019 ”ikuisena pitkäkestoisena oppimiskäyränä.” Arvelen, että kyseessä ei ollut kehu. Tänään kesäkuussa 2019 Siemens toteaa loppulausunnossaan, että ”HKL ei koskaan toimittanut operaatiokonseptia.” Tämäkään ei liene kehu vaan sellainen seikka, jonka kaupunkilaisena ja veronmaksajana olisi toivonut olevan luottamushenkilöillä tulevasti tiedossa. Satoja miljoonia euroja, joukkoliikenne jne.

Yhteenvetonsa yhteenvedossa Siemens ihmetteli sitä,  ettei sellaisia henkilöitä kuin Tapio Hölttä, Otso Kivekäs tai Pekka Sauri saatu oikeuteen HKL:n toimesta käräjäoikeuteen kuultavaksi: ”Heidän nimensä on kuitenkin monissa hankkeen asiakirjoissa ja he ovat muutenkin keskeisiä tässä.” Mistä hiljaisuus kertoo? Tätä Siemens haluaa käräjäoikeudenkin miettivän.

On tietysti mahdollista, että olen ajatuksineni väärällä polulla. Että ei tässä mitään ihmeellistä koskaan ollutkaan. Ehkä Siemens häviää tämän kiistan, mutta juuri nyt ei siltä näytä. Joka tapauksessa Helsingin metron synkkä historia saa sellaista jatkoa jota kaupunkilaiset ja veronmaksajat ihmettelevät vielä sadan vuoden kuluttua. Se ei mairittele ketään.

**** Kirjoittaja on seurannut työkseen vuosia Helsingin metron automatisointia ja Länsimetron rakentumista. Tässä blogissa on merkintöjä jotka osin eroavat julkisuudessa aiemmin kerrotuista asioista, lisäävät yksityiskohtia tai kertaavat vanhaa. Käräjäoikeuden tuomio lienee seuraava päivitys. Se tulee vuoden vaihduttua uuteen. Sitä ennen, syyskuussa 2019, minä siirryn uuden työnantajan palvelukseen Journalistiliittoon. – Kiitos Tack & kivaa kesää lukijoille, kommentoijille & ja vinkkaajille! Teitä on paljon.