Lehmuskoski haluaa takaisin

HKL:n toimitusjohtajan virka kiinnostaa monia. Hakuaika päättyi eilen. Alla HKL:n luovuttamat tiedot hakijoista. Kaupunkisuunnitteluvirastoon liikennepäälliköksi siirtynyt Ville Lehmuskoski lienee hakijoista eräs pätevimmistä ja sopivimmista? Kelpoisuusvaatimukset löytyvät tämän linkin kautta.

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Lehmuskoski haluaa takaisin

  1. HS 26.5.2006:

    (HKL:n uusi suunnittelupäällilkkö Ville Lehmuskoski)

    Uudessa virassaan Lehmuskoski johtaa aikataulujen, linjastojen ja teknisten ratkaisujen suunnittelua. Tarvittaessa suunnittelupäällikkö käyttää melkoista asiantuntijavaltaa.
    Lehmuskosken edeltäjä Seppo Vepsäläinen tunsi perin pohjin pääkaupunkiseudun liikennekuviot. Lisäksi hän osasi myydä asiansa päättäjille.
    Kevään kuluessa konkari ajoi päätökseen metron 70 miljoona euron automatisoinnin. Kallis investointi on Lehmuskosken mukaan perusteltu.
    ”Se on kannattavampi sijoitus kuin Hakamäentie tai länsimetro, rahat tulevat takaisin kymmenessä vuodessa.”
    ————————————————————————————————————————–
    Että tämmöinen visionääri on meillä ehdolla toimitusjohtajaksi. Vai että tulevat rahat takaisin 10 vuodessa, heh!

  2. Siitäkin huolimatta, että Lehmuskoski on vuonna 2006 vielä uskonut (ainakin virkansa puolesta) Siemensin sitoumukseen toimittaa Helsinkiin toimiva automaattivarustus on hän kilpailijoihinsa (ja erityisesti pääkilpailijaansa) nähden kovan luokan visionääri.

    Ville Lehmuskoski ei ole huudolla ja kauhulla johtava mikromanageri vaan oikea visionääri, jonka neuvottelu- ja ihmissuhdetaidoilla HKL:n tulevaisuus näyttää pitkästä aikaa melko lupaavalta.

    Luvassa lienee melko helppo valintaprosessi niin johtokunalle kuin kaupungin johdollekkin!

  3. Lehmuskoski on myös Seppo Vepsäläisen opetuslapsi ja automaattimetron vankkumaton kannattaja. Ulkopuolelta tuleva johtaja voisi katsoa tilannetta tuorein silmin ja lopettaa koko automatisointipelleilyn. Lehmuskoski jatkaa samaa käärmeen työntämistä pyssyyn mitä Vepsäläisen edellinen marionetti Lahdenranta tekee vielä pari viikkoa.

  4. Jo vuosia on huhuttu Lehmuskosken olevan Lahdenrannan todennäköinen seuraaja. Jopa petaamisesta on puhuttu. En tunne miestä henkilökohtaisesti, mutta nuo taannoiset lausunnot automaattimetrosta eivät vakuuta viisaudellaan. Toivottavasti johtokunta selvittää tarkoin, ovatko näkemykset sittemmin viisastuneet.

    Visionääriys ei ole hyvästä, jos visiot eivät ole tästä maailmasta.

  5. ”Lehmuskoski haluaa takaisin”, ja hyvä niin. Lehmuskoski on luonut hyvät ja toimivat verkostot naapurivirastojen suuntaan työuransa aikana, joten hänet on helppo nähdä sillanrakentajana, joka pystyy luomaan luottavaiset ja hyvät suhteet sekä HSL:ään että KSV:hen. Tällä hetkellä nuo ovat molemmat jonkinlaisia kompastuskiviä, jotka hankaloittavat HKL:n toimintaa.

    Lehmuskoski on myös persoonana avoin ja helposti lähestyttävä ja siinä mielessä lähempänä nykypäivän johtajaideaalia kuin toisena kärkiehdokkaana pidetty Sirviö, joka alkaa valitettavasti olla tunnettu jonkinlaisena uhkailu-pelkojohtajana – jo oman organisaationsa ulkopuolellakin.

    On HKL:n, sen johtokunnan ja kaupunginhallituksen kannalta suuri helpotus, että Lehmuskoski on hakenut toimitusjohtajan paikkaa.

    1. Lehmuskoski loisi luottavaiset suhteet HSL:ään? Salli minun nauraa. Lehmuskoski ajautui HSL:llä riitoihin koko muun johtoryhmän kanssa ja lähti turhautuneena muualle. HSL:n johdolle Lehmuskosken nimi on vieläkin kirosana. Tilannetta ei yhtään helpota, että Lehmuskosken seuraajaksi HSL:lle tuli hänen vanha vihamiehensä Tero Anttila. HSL:n johto lobbaakin kulisseissa kovaa Sirviön puolesta.

      1. Jos HSL:n johto tosiaan lobbaa Sirviön puolesta, se ei tiedä mitä se tekee. Minun on vaikea uskoa tätä, vaikka mistäs sitä tietää. Sirviön kyky tehdä yhteistyötä sekä omiensa että sidosryhmien kanssa on kyllä HSL:ssä tiedossa.

        Lehmuskoski tuntuu liikennesuunnittelupäällikönä suhtautuvan myös asiallisen myönteisesti HSL:stä tuleviin ehdotuksiin ja vievän niitä päätöksentekoonkin. Ei se nyt ihan vihamielisenä toimintana ulospäin näyttäydy.

      2. Kuka vähänkään omilla aivoilla ajatteleva ihminen olisi jaksanut Järviluoman ”iäkkäiden” dynastiaa HSL:ssä.
        Anttilahan on taas sopiva kuten Sirviökin.

  6. Jos johtajaksi pitää valita henkilö, joka ei ole koskaan tehnyt virheanalyysiä, niin valinnanvara on aika vaatimaton.Hyvä asiantuntija ei ole se, joka ei koskaan tee virhearivoita, vaan se, joka korjaa käsityksiänsä koko ajan kun uutta tietoa tulee. Siksipä olisi kiinnostavaa tietää, mitä Lehmuskoski ajattelee automaattimetrosta nyt eikä kymmenen vuotta sitten. Joskin asian arkaluontoisuuden tähden tuskin saamme tätä tietää.

  7. Voisiko kerrankin korkeaan joukkoliikennevirkaan valita jonkun johtamista osaavan henkilön täysin alan ulkopuolelta? Vuosikymmenestä toiseen samat naamat kiertävät virasta toiseen toinen toistensa oppipoikina ja veljinä. Tulokset ovat olleet sen mukaisia, mistä tämä tehtävänsä kesken kaiken jättävä toimitusjohtaja on hyvä esimerkki.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s